Hartaus: Marttyyrit, Kristuksen todistajat – Tapaninpäivän sanoma
Tapaninpäivä ei ole vain muisto menneisyyden sankareista, vaan se on myös kutsu meille. Se muistuttaa meitä siitä, että meidänkin uskomme voi joutua koetukselle. Meitä saatetaan vastustaa, pilkata tai jopa vainota uskomme vuoksi. Mutta marttyyrien esimerkki opastaa meitä pysymään lujina, olemaan rohkeita ja todistamaan Kristuksesta maailmassa, joka tarvitsee Hänen toivoaan ja rakkauttaan.
Toiminnanjohtajan jouluhartaus 2023
Tämä teksti on litteraatio videosta tekstimuodoksi. Video löytyy myös sivun alaosasta. Sinulle lukija koko yhdistyksen puolesta toivotamme siunattua, rauhallista ja ennen kaikkea iloista joulua!...
Tuomiosunnuntai – Toivon sanomaa tietyllä vakavuudella
Kirkollinen vuodenkierto saapuu aina päätökseensä juuri ennen joulua. Ja tätä sunnuntaita ennen adventin aikaa kutsutaan tuomiosunnuntaiksi. Tuomiosunnuntain raamatuntekstit tuovat mieleen sekä maailmanlopun että iankaikkisen elämän alun. Päivän tekstit tuntuvat ainakin allekirjoittaneesta synkiltä ja pelottaviltakin, mutta ne tarjoavat myös lohdutuksen ja toivon sanomaa!
Livekirkko
Olemme toimineet vuodesta 2017, jotta evankeliumi leviäisi yhä uusille ja uusille ihmisille.
Hengellinen sisältö ja virtuaaliseurakunnan mahdollisuudet aina mukanasi, siellä missä sinäkin.
Meillä on evankeliumi tehtävänä. Lähetyskäsky ohjaa jokaista askeltamme uusien ihmisten pariin.
Livekirkko täyttää 5v! Lue lisää.
Ympäristö
Haluamme varjella kaunista luomakuntaamme, jonka keskellä elämme.
Internet-palveluna tuotamme myös päästöjä. Haluamme olla vastuullisia ja olla mukana mahdollistamassa puhtaasta ja turvallisesta elämästä nauttimisen myös tuleville sukupolville.
Lue lisää pyrkimyksestämme vaikuttaa toimintamme päästöihin.
RUKOUS
JUMALA KUULEE KYLLÄ.
Kaikkivaltias Jumala.
Sinä olet lähettänyt Totuuden Hengen
valoksi pimeyteemme,
niin että pysyisimme
oikeuden ja vanhurskauden tiellä.
Anna omillesi voima hylätä kaikki,
mikä murentaa uskoa sinuun.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
Aamen.
Rukous
Jumala on rukouksia kuuleva Jumala.
Voit jättää rukouspyyntösi tai rukoilla valmiin rukouksen sanoin.