Hautajaismusiikki on tärkeä osa siunaustilaisuutta. Hautajaisissa soitettava ja laulettava musiikki tuo lohtua ja antaa toivoa saattoväelle.

Musiikki on keino nostaa surun tunteita käsittelyyn tai peittää niitä silloin, kun niiden käsittelyyn ei ole voimia. Musiikin yksi työ on nostaa esiin myös tiedostamattomia tunteita, joiden tunnistaminen voi muuten olla vaikeaa. Silloin näitä tunteita voidaan myös työstää ja käsitellä.

Yleensä hautajaisiin valitaan alkusoitto, yksi tai useampi virsi, mahdollisesti jokin välisoitto sekä loppusoitto. Alempaa sivulta löytyvät urku- ja pianokappaleet soveltuvat hyvin myös hautajaisten surumarssiksi, alku- tai loppusoitoksi.

Siunaustilaisuudet ja hautajaiset ovat merkittäviä hetkiä elämässämme, jolloin hiljennymme muistelemaan ja kunnioittamaan läheisiämme. Musiikilla on erityinen kyky koskettaa sieluamme, tuoda esiin tunteitamme ja tarjota lohtua sydämemme suruun. 

Tälle sivulle olemme keränneet valikoiman virsiä ja lauluja, jotka on erityisesti valittu soveltumaan hautajaisiin, siunaus- ja muistotilaisuuksiin. Olemme koostaneet myös Spotify-soittolistan, jonka löydät tästä.

Virsiä

Hautausvirsiä

338 Päivä vain ja hetki kerrallansa

341 Kiitos sulle, Jumalani

396 Käyn kohti sinua oi Herrani

397 Kun on turva Jumalassa

462 Soi kunniaksi luojan

490 Mä silmät luon ylös taivaaseen

511 Tie valmis on

538 Oi Jeesus lohdutukseni

547 Joka aamu on armo uus

548 Tule kanssani Herra Jeesus

563 Ilta on tullut, Luojani

555 Oi Herra luoksein jää

600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan

620 Sen suven suloisuutta

631 Oi Herra jos mä matkamies maan

632 Nyt ylös, sieluni mullasta nouse tästä

903 Soi virteni kiitosta herran

932 Oi ihmeellistä armoa

941 Vehnänjyvä nukkuu

 

Haudalla

30 Maa on niin kaunis

377 Sun haltuus, rakas Isäni

971 Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

 

Erityisesti nuoren ihmisen siunaustilaisuudessa

492 Ystävä sä lapsien

499 Jumalan kämmenellä

517 Herra kädelläsi

971 Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

Urku- ja pianomusiikkia

Soveltuvat esimerkiksi siunaustilaisuuden alku- tai loppumusiikiksi.

J.S. Bach: Ich ruf’ zu Dir, Herr Jesu Christ

J.S. Bach: Air

J.S. Bach: Jesus bleibet meine Freude

J.S. Bach: Preludi e-molli

T. Albinoni: Adagio

G.F. Händel: Largo

G.F. Händel: Larghetto

A. Vivaldi: Adagio

A. Vivaldi: Largo

A. Järnefelt: Kehtolaulu

O. Lindberg: Vanha virsi Taalainmaalta

F. Chopin: Surumarssi

C. Debussy: Clair de Lune

F. Schubert: Ave Maria

L. Beethoven: Kuutamosonaatti

L. Mårtenson: Myrskyluodon Maija

J. Sibelius: Andante Festivo

J. Sibelius: Elegia

J. Sibelius: Finlandia

J. Kokkonen : Surumarssi

E. Grieg: Kevät