Markus on toiminut Livekirkko ry:n toiminnanjohtajana yhdistyksen alkuajoilta asti. Merkittävinä intohimon kohteina toimivat kirkon ja seurakunnan yhteisöllisyyden vieminen digimaailmaan sekä jokaisen omannäköisen hengellisyyden harjoittamisen mahdollistaminen arkipäivän tilanteissa.

Tällä viikolla siivostin hiljakseltaan työpöytääni ja löysin paperipinon alta pienen lappusen.

Siinä luki: Paasto.

Ei muuta.

Lapulle olin ehkä ajatellut kerätä ajatuksiani paastoon liittyvään hartauteen tai ylipäätään ideoita paastoon, mutta nyt se muistutti jostain ihan muusta. Nimittäin siitä, että tällä hetkellä elämme keskellä paastoa. Ja tässä vieläpä alkaa niin sanotusti paaston viimeiset hetket. Hiljainen viikko, piinaviikko.

Pysähdyin kesken siivouksen miettimään, tämä lappu kädessäni, miten tämä paasto ja matka kohti hiljaista viikkoa ja pääsiäistä on mennyt.

Tänä vuonna paaston ajan alkaessa päätin, että kaikkien viimeisen vuoden aikana koettujen rajoitusten jälkeen nyt ei ole aika jättää mitään pois tai kieltää itseltä mitään. Päätin, että tänä vuonna paastoan lisäämällä. Nimittäin lisäämällä aikaani Jumalan kanssa. Lisäisin jokaiseen päivään vähän enemmän rukousta, hiljaisuutta ja lukisin jokaisena päivänä säännöllisesti Raamattua. Mutta kuinkas kävi?

Alku oli hyvä. Luin Raamattua joka päivä hetken aikaa.

Kirjoitin tekstien herättämiä ajatuksia ylös. Olo oli hyvä ja rauhallinen. Mutta kuten tosi usein elämässä, kiire, työt ja muut asiat veivät mukanaan ja täyttivät päivät. Taasko epäonnistuin?

Miten sinun paastosi on mennyt? Teitkö jotain erityisiä suunnitelmia, miten vietät paastoa?

Vaikka tämä muistilappuni ensin toi mieleeni, että ” Apua! Taas kerran kiire vei mukanaan ja paasto pääsi tässä unohtumaan”, niin lopulta sen sanoma on lohdullinen. Me ihmiset olemme heikkoja. Me emme aina onnistu.

Mutta se ei haittaa. Paaston syvin tarkoitus on löytää aikaa Jumalalle ja rakkaudelle. Tutkia omaa ajattelua ja elämää. Loppujen lopuksi kyse ei ole vain tästä paastonajasta, vaan muutoksen tekemisestä koko elämässä. Ja tätäkin paaston aikaa on vielä onneksi viikko jäljellä.

On hyvä pysähtyä aika ajoin miettimään näitä juttuja oli paastonaika tai ei. Ja aina voi aloittaa uudelleen.

Rukoilla Jumalaa, (pyytää anteeksi) ja kääntyä hänen puoleensa. Miettiä, miten pienin askelin voisi lisätä päivään aikaa Jumalan kanssa. Esimerkiksi rukoilla tiettyyn aikaan päivästä, tai vaikka työmatkalla.

Tai jos kaipaat raamatun lukuaikaa niin löytyisikö se aika esimerkiksi heti herättyä, tai vaikka aamupalaa syödessä tai viimeiseksi illalla?

Ja ennen kaikkea muista, että Jumalan luo voi aina palata takaisin. Hän rakastaa meitä, ja armahtaa.

Kuten myös Psalmissa 145 meitä muistutetaan:

 “ Anteeksiantava ja laupias on Herra, hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä. Herra on hyvä kaikille, hän armahtaa kaikkia luotujaan” (Ps. 145:8-9).

Ja muista:

“ Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen” (Joh. 3:16-17).

Taidan säilyttää tämän muistilapun muistuttamassa Jumalan rakkaudesta ja siitä, mikä koko paaston ydin ja tarkoitus on: ei kärsimys, ei suoritukset, vaan se, että elämässäni on tilaa ja aikaa kuunnella rakastavan ja armollisen Jumalan ääntä.