Päivän teksti
Yksinäinen kärsijä
Minä onneton mies! Paljon olen kärsinyt,
Herra on lyönyt minua vihansa sauvalla.
Hän kuljetti minua, hän vei minut
pimeään, pilkkopimeään.
Hän on nostanut kätensä minua vastaan
päivä päivältä yhä uudelleen.
Hän repi rikki ihoni, raateli lihani,
murskasi kaikki luuni.
Hän rakensi varustuksia minua vastaan,
ympäröi minut tuskan muurilla.
Keskelle pimeyttä hän pani minut asumaan,
kuin kauan sitten kuolleitten joukkoon.
Hän sulki minun tieni, en pääse pakoon,
hän pani minulle painavat kahleet.
Vaikka kuinka huudan ja valitan,
hän ei kuule rukoustani.
Hän tukki tieni kivenjärkäleillä,
antoi minun kulkea harhaan.
Hän väijyi minua kuin karhu,
kuin leijona piilopaikassaan.
Hän eksytti minut tieltä, raateli minut,
jätti hylättynä makaamaan.
Hän jännitti jousensa ja suuntasi nuolensa
minua kohti.
Hän ampui minuun viinensä nuolet,
lävisti rintani.
Minusta tuli kaiken kansan pilkka,
ainainen ivan aihe.
Hän syötti minulle katkeria yrttejä,
juotti karvasta juomaa.
Hän polki minut maan tomuun,
pani hampaani jauhamaan soraa.
Minä kadotin onneni päivät,
unohdin, millaista on elää rauhassa.
Minä sanoin: »Kaiken olen menettänyt,
Herra on vienyt minulta toivon.»
Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni,
kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta.
Minä en voi unohtaa onnettomuuttani,
en saa sitä mielestäni.
Kuitenkin minä toivon ja odotan,
sillä minä ajattelen tätä:
Herran armoa on se, että vielä elämme,
hänen laupeutensa ei lopu koskaan.
Joka aamu Herran armo on uusi,
suuri on hänen uskollisuutensa.
Sieluni sanoo: »Herra on kaikkeni,
häneen minä turvaan.»
Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen,
sille, joka häntä etsii.
Hyvä on hiljaisuudessa
toivoa apua Herralta.
Hyvä on miehelle,
että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
Istukoon hän yksin ja vaietkoon,
kun Herra on pannut taakan hänen päälleen,
painakoon suunsa tomuun –
ehkä on toivoa vielä.
Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti
ja ottakoon vastaan pilkan.
Mutta Herra ei hylkää,
ei hylkää iäksi.
Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa,
suuri on hänen laupeutensa.
Ei Herra iloitse
siitä, että hän kurittaa ihmistä.
Kun kaikki vangiksi otetut
murskataan jalkojen alle,
kun ihmisen oikeus vääristetään
Korkeimman silmien edessä,
kun langetetaan väärä tuomio –
eikö Herra sitä näe?
Kenen sana toteutuu?
Eikö kaikki tapahdu niin kuin Herra sanoo?
Eikö Korkeimman käskystä tule
paha ja hyvä?
Mitä syytä eloon jääneellä on valittaa?
Hän kärsii syntiensä tähden.
Tutkikaamme tietämme, tarkastelkaamme tekojamme
ja palatkaamme Herran luo.
Kohottakaamme nyt kätemme, kohottakaamme sydämemme
taivasta kohti, Jumalan luo.
Me olemme tehneet syntiä, kapinoineet sinua vastaan.
Sinä et ole antanut anteeksi.
Sinä verhouduit vihaan ja vainosit meitä,
surmasit säälimättä.
Sinä kätkeydyit pilveen,
sen läpi ei rukous pääse.
Roskatunkioksi sinä teit meidät
kaikkien kansojen keskelle.
Nyt kaikki vihollisemme
irvistelevät meille.
Edessämme oli kauhu ja hauta,
tuho kohtasi meidät.
Kyyneleet tulvivat silmistäni
rakkaan kansani tuhon tähden.
Silmäni vuotavat lakkaamatta.
Itkuni ei taukoa,
ennen kuin Herra katsoo taivaastaan
ja näkee murheeni.
Kun katselen kaupunkini tytärten tuskaa,
sieluuni koskee.
Viholliseni pyydystivät minua kuin lintua,
kiihkeästi, ilman syytä.
He syöksivät minut elävänä kuoppaan,
he kivittivät minua.
Kauhu tulvi pääni yli,
minä ajattelin: loppuni on tullut.
Herra, kuopan syvyydestä minä huudan
sinun nimeäsi.
Kuule ääneni! Älä sulje korviasi,
kun anon apua ja pelastusta.
Sinä tulet luokseni, kun huudan sinua,
ja sanot: »Älä pelkää.»
Herra, sinä ajat minun asiaani,
sinä lunastat minut.
Kärsimäni vääryyden sinä näet, Herra.
Hanki minulle oikeus.
Sinä näet vihollisteni kostonhimon,
kaikki heidän juonensa.
Herra, sinä kuulet, kun he herjaavat minua,
näet heidän juonensa.
Vastustajani ivaavat minua,
puhuvat pahaa kaiket päivät.
Katso heitä: missä ikinä he istuvat tai seisovat,
he laulavat pilkkalauluja minusta.
Herra, rankaise heitä
heidän tekojensa mukaan.
Sokaise heidän järkensä,
kiroa heidät.
Aja heitä takaa vihassasi, Herra,
hävitä heidät taivaasi alta.
Piiritys ja tuho
Voi! Kadonnut on kullan loisto,
himmennyt sen hohto!
Pyhät, kalliit kivet on viskelty
pitkin katuja.
Siionin rakkaat pojat olivat ennen
puhtaan kullan arvoisia.
Nyt heitä kohdellaan kuin saviastioita,
kuin savenvalajan töitä!
Sakaalitkin tarjoavat nisänsä,
imettävät pentujaan.
Mutta kansani tyttäret hylkäävät pienokaisensa
kuin strutsi poikasensa.
Imeväisen kieli kuivuu janosta,
tarttuu kitalakeen.
Lapset pyytävät leipää,
kukaan ei anna.
Jotka ennen söivät herkkuja,
nääntyvät nyt kaduilla.
Jotka pukeutuivat purppuraan,
tonkivat nyt tunkioita.
Sodoma hävitettiin hetkessä
ihmiskäden koskematta.
Mutta suurempi kuin Sodoman synti
on oman kansani rikos.
Siionin ruhtinaat olivat puhtaampia kuin lumi,
valkoisempia kuin maito.
He hohtivat kuin korallihelmet,
loistivat kuin safiiri.
Nyt he ovat nokea mustempia,
kadulla ei kukaan heitä tunne.
Heidän ihonsa näivettyy luiden päällä,
kuivuu kuin puu.
Onnellisempia ovat ne, jotka kaatuivat miekkaan,
kuin ne, jotka nälästä lyyhistyvät maahan
ja riutuvat ja menehtyvät
vailla pellon antimia.
Äidit, ennen hellät ja hyvät,
keittivät omia lapsiaan
saadakseen ruokaa hädän hetkellä,
kansani luhistumisen päivänä.
Herra päästi kiivautensa purkautumaan,
vuodatti koko hehkuvan vihansa.
Hän sytytti Siionin tuleen,
poltti sen perustuksia myöten.
Eivät uskoneet maanpiirin kuninkaat,
ei tullut kenenkään mieleen,
että jonakin päivänä vainooja ja vihollinen
tulisi sisään Jerusalemin porteista.
Tämä tapahtui profeettojen syntien tähden,
pappien rikkomusten tähden.
He vuodattivat kaupungissa
viattomien verta.
Silmät sokeina he nyt harhailevat kaduilla
veren tahrimissa vaatteissa.
Vaatteita, joihin eivät saisi edes koskea,
he kantavat yllään.
»Pois tieltä! Saastainen tulee!» huudetaan heidän edellään.
»Pois tieltä! Väistykää! Älkää koskeko heihin!»
He pakenevat, harhailevat vieraissa maissa,
ja sielläkin sanotaan: »Tänne he eivät saa jäädä.»
Herra itse on karkottanut heidät,
ei hän enää katso heidän puoleensa.
Pappeja ei kunnioiteta,
vanhimmille ei anneta arvoa.
Silmämme hämärtyivät ainaisesta tuijottamisesta,
kun turhaan tähyilimme apua.
Tähystyspaikoissa me odotimme auttajaa –
kansaa, joka ei tullut.
Jokaista askeltamme tarkataan,
emme voi liikkua ulkona.
Päivämme ovat luetut, loppumme on lähellä,
viimeinen hetkemme on tullut.
Nopeampia kuin taivaan kotkat
olivat vainoojamme.
Kiivaasti he ajoivat meitä takaa vuorilla,
vaanivat autiomaassa.
Herran voideltu, kansamme elämä ja henki,
joutui vangiksi heidän kuoppaansa.
Olimme luulleet, että kuninkaamme suojassa saisimme elää,
kansana kansojen joukossa.
Iloitse vain ja riemuitse, sinä Edomin kansa,
joka asut Usin maassa.
Kohta on sinunkin juotava Herran vihan malja,
sinä juovut, ja pian olet alaston.
Tytär Siion, sinä olet jo kärsinyt synneistäsi rangaistuksen,
enää ei Herra vie sinua pois maastasi.
Mutta sinua, Edomin kansa, hän rankaisee,
sinä joudut häväistyksi syntiesi tähden.
Herra, muista meitä
Herra, muista, mitä meille on tapahtunut.
Katso, miten meitä on häväisty.
Perintömaamme on joutunut vieraille,
omat kotimme muukalaisille.
Meistä on tullut orpoja, isättömiä,
äitimme ovat leskiä.
Meidän täytyy maksaa vedestä, jota juomme,
meidän täytyy ostaa polttopuut.
Vainoojat ovat niskassamme.
Me uuvumme, emme saa levätä.
Me turvasimme milloin Egyptiin, milloin Assyriaan
saadaksemme leipää.
Isämme tekivät syntiä. Heitä ei enää ole,
me saamme kantaa heidän syntiensä seuraukset.
Orjat hallitsevat meitä,
kukaan ei vapauta meitä heidän vallastaan.
Henkemme kaupalla me hankimme leipämme,
autiomaasta uhkaa rosvojen miekka.
Ihomme halkeilee kuin saviuuni,
nälkä polttaa ruumistamme.
Naiset raiskataan Siionissa,
nuoret tytöt Juudan kaupungeissa.
Valloittajat hirttävät ylhäiset miehemme,
vanhimpiamme he halveksivat.
Nuoret miehet joutuvat pyörittämään jauhinkiviä,
pojat kompastelevat puukuormien alla.
Vanhimmat eivät enää kokoonnu kaupunginportille,
nuoret miehet eivät näppäile soittimia.
Sydämestämme on ilo kuollut,
tanssimme on vaihtunut suruksi.
Seppele on pudonnut päästämme.
Voi meitä, paljon olemme tehneet syntiä!
Olemme itkeneet silmämme sokeiksi,
sydämemme on sairas.
Siionin vuori on jäänyt autioksi,
sakaalit siellä juoksentelevat.
Sinä, Herra, hallitset ikuisesti,
sinun valtaistuimesi pysyy polvesta polveen.
Miksi sinä tyystin unohdat meidät,
miksi hylkäät ainiaaksi?
Herra, anna meidän palata luoksesi, niin me palaamme.
Uudista päivämme entiselleen.
Totisesti, sinä olet hylännyt meidät,
ankara on sinun vihasi!
Facebook-ryhmä
Päivän materiaali tulee myös omaan Facebook-ryhmäänsä. Keskustellaan yhdessä!
Liity mukaan Facebook-ryhmään tämän linkin kautta.
Livekirkko
Tämä päivittäinen katkelmajaottelu on Livekirkko ry:n raamatunlukuohjelmasta, jonka perusteella luemme Raamatun kronologisesti kannesta kanteen vuoden aikana.
Meillä on evankeliumi tehtävänä. Livekirkko tarjoaa kristillistä sisältöä ihmisille siellä, missä he ovat.
Raamatunkäännös vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan. Tekijänoikeudet kirkon keskusrahasto.
