Seisoin entisen pellonpohjan laidalla, joka nyt kasvaa mesiangervoa, vadelmaa, maitohorsmaa ja monia muita kasveja. Ilma oli ollut seisovaa, mutta nyt tuuli voimakkaasti ja koivut heiluivat sekä humisivat ympärilläni. Aiemmin inisevät ja kasvoilla sekä käsivarsilla hyppivät itikat olivat kaikonneet hetkeksi pystymättä taistelemaan tuulen voimaa vastaan.
Kuumuus, joka tuntui tukahduttavan ajattelunkin, väistyi hetkeksi virvoittavan tuulen tieltä. Tukka hulmuten annoin tuulen leyhytellä kasvojani ja pullistaa puseroni purjeeksi ja ihmettelin luonnon kauneutta. Sain olla osa sitä ja tuntea hetken kuuluvani tähän kuvaan, joka oli ollut ennen minua ja jäisi olemaan minun jälkeenikin.
Näillä entisillä pelloilla kävelivät muinoin isomummoni, isoenoni ja äitinikin pikkutyttönä. Maisema oli toisenlainen, elämä erilaista, mutta silloinkin tuulet puhalsivat. Ehkäpä isoenonikin heinää niittäessään tai äitini etsiessään vapaana liikkuvien kanojen piilottamia munia esiliinansa taskuihin, käänsivät välillä kasvonsa kohti taivasta sulkien silmänsä ja antaen tuulen hulmuttaa helmoja ja vilvoitella hikisiä kasvoja.
”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Näin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” (Joh. 3:8)
Jumalan tuulet ovat ikiaikaiset. Hän on aina antanut tuulen tulla ja mennä sekä tehdä tehtävänsä. Me ihmiset saamme nauttia näistä luonnon ilmiöistä, jotka tuntuvat ilmenevän juuri oikealla ajalla. Me tarvitsemme niitä, muutoin tukahtuisimme esimerkiksi ilman tuulen tärkeää tehtävää.
Raamatun alkukielessä tuulta merkitsevä sana on pneuma, joka tarkoittaa myös henkeä. Ulkoisesti ihminen tarvitsee tuulen virvoittavaa vaikutusta, mutta myös sisin kaipaa tuota Hengen tuuletusta. Hyvin helposti ilma sakeutuu ihmisessä ja hengitystila ahtautuu. Ilman uutta luovaa Henkeä on vaikea olla rohkea tai antaa tilaa uudelle. Omin voimin yrittäessä mieli usein synkistyy ja näkökulma kapeutuu.
Niin kuin tuuli antaa virvoittavaa voimaa, myös Henki vahvistaa meitä monesti heikoksi itsemme tuntevia. Jeesus tiesi, että ihminen ei omin keinoin kovin pitkään jaksa. Siksi hän ennen taivaaseen astumistaan lupasi seuraajilleen Pyhän Hengen, joka antaisi voimaa ja rohkeutta toimia. Hengen avulla ihminen pysyy Jumalan yhteydessä ja on näin jatkuvassa tuulen virvoituksessa. Taizén veli Roger kirjoittaa kirjassaan Sydämen hiljaisuudesta:
”Rukouksessa tunnemme, ettemme koskaan ole yksin: pyhä Henki pitää meissä yllä yhteyttä Jumalaan, ei vain hetken aika, vaan aina iankaikkiseen elämään saakka.”
Siis voin rukoilla:
Pyhä Henki anna minun tuntea ja tiedostaa sinut niin kuin tunnen tuulen ihollani ja tiedän sen olevan olemassa, vaikken sitä näekään. Johdata, rohkaise ja pidä aina yllä yhteys Jumalaan.
Haluatko kirjoittaa omia hartaustekstejäsi sivustollemme tai auttaa muissa vapaaehtoistehtävissä, kuten esirukoilijana? Lue lisää ja ilmoittaudu vapaaehtoiseksi tällä sivulla.
