Päivän teksti
Kuningas joutui suunniltaan surusta. Hän nousi itkien porttirakennuksen yläkertaan ja huusi mennessään: »Poikani Absalom, oma poikani Absalom! Kunpa olisin saanut kuolla sinun sijastasi, Absalom, poikani, poikani!»
Joab moittii Daavidia
Joabille kerrottiin: »Kuningas vain itkee ja suree Absalomia.» Sotaväen voitonriemu muuttui suruksi, kun se kuuli kuninkaan surevan poikaansa. Miehet palasivat sinä päivänä kaupunkiin vähin äänin niin kuin taistelusta paennut joukko, joka häpeissään tulee takaisin. Kuningas oli peittänyt kasvonsa ja huusi suureen ääneen: »Poikani Absalom, Absalom, poikani, poikani!»
Silloin Joab meni sisälle kuninkaan luo ja sanoi: »Sinä olet nyt loukannut miehiäsi, jotka ovat tänään pelastaneet sinun henkesi ja myös poikiesi, tyttäriesi, vaimojesi ja sivuvaimojesi hengen. Sinä rakastat vihamiehiäsi ja vihaat niitä, jotka rakastavat sinua! Olet tänään osoittanut, etteivät päällikkösi ja miehesi merkitse sinulle mitään. Tänään olen nähnyt, että jos me kaikki olisimme kaatuneet mutta Absalom olisi jäänyt henkiin, mielestäsi kaikki olisi ollut kohdallaan. Nouse nyt! Mene ulos ja kiitä miehiäsi. Minä vannon Herran kautta, että ellet mene, tänä yönä kaikki miehesi jättävät sinut. Se olisi pahin onnettomuus, minkä olet eläessäsi kokenut.» Silloin kuningas nousi ja asettui istumaan porttikäytävään. Kansalle ilmoitettiin: »Nyt kuningas istuu portilla», ja kaikki saapuivat kuninkaan luo.
Daavid lähtee takaisin Jerusalemiin
Israelilaiset olivat paenneet kukin kotiinsa. Israelin heimojen miehet alkoivat nyt syytellä toisiaan ja puhua: »Kuningas Daavid pelasti meidät vihollistemme käsistä, hän vapautti meidät filistealaisten vallasta, ja nyt hän on joutunut pakenemaan maasta Absalomin tieltä. Ja Absalom, jonka me voitelimme hallitsijaksemme, on saanut surmansa taistelussa. Miksi te ette tee mitään hakeaksenne kuninkaan takaisin?» Nämä israelilaisten puheet tulivat kuninkaan tietoon.
Silloin Daavid lähetti papeille, Sadokille ja Abjatarille, tällaisen viestin: »Puhukaa Juudan vanhimmille näin: ’Olen kuullut, mitä israelilaiset suunnittelevat. Aiotteko te olla viimeiset tuomaan minut takaisin palatsiini? Te olette veljiäni, samaa lihaa ja verta kuin minä. Tekö olisitte viimeiset tuomaan kuninkaan takaisin?’ Amasalle taas sanokaa: ’Sinä olet samaa lihaa ja verta kuin minä. Kohdatkoon minua Jumalan viha nyt ja aina, jollei sinusta nyt tule sotaväkeni päällikkö Joabin tilalle.’»
Näin kuningas Daavid sai kaikki Juudan asukkaat yhtenä miehenä kääntymään puolelleen, ja he lähettivät hänelle viestin: »Palaa kaikkien miestesi kanssa takaisin.» Kuningas lähti paluumatkalle ja saapui Jordanille. Juudan miehet olivat tulleet Gilgaliin mennäkseen kuningasta vastaan ja tuodakseen hänet Jordanin yli.
Daavid armahtaa Simein ja Mefibosetin
Myös benjaminilainen Simei, Geran poika, joka oli kotoisin Bahurimista, kiirehti yhdessä Juudan miesten kanssa alas Jordanille kuningas Daavidia vastaan. Hänen mukanaan tuli tuhat benjaminilaista sekä Saulin perheen palvelija Siba viidentoista poikansa ja kahdenkymmenen orjansa kanssa. He ehtivät Jordanille ennen kuninkaan tuloa ja tekivät parhaansa auttaakseen kuninkaan perhettä joen ylityksessä ja täyttääkseen kuninkaan toivomukset.
Kun kuningas oli lähdössä ylittämään Jordania, Geran poika Simei heittäytyi hänen eteensä ja sanoi: »Herrani, anna anteeksi rikokseni äläkä muistele, kuinka pahasti palvelijasi käyttäytyi silloin kun herrani ja kuninkaani lähti Jerusalemista. Kuningas, kunpa et muistelisi sitä! Ymmärrän, että olen tehnyt väärin, ja siksi olen ensimmäisenä koko Joosefin heimosta tullut tänään herraani ja kuningastani vastaan.» Abisai, Serujan poika, sanoi silloin: »Eikö Simein ole kuoltava, koska hän on kironnut Herran voideltua?» Mutta Daavid vastasi: »Miksi te puututte minun asioihini, Serujan pojat? Miksi te yritätte johtaa minua harhaan? Pitäisikö jonkun israelilaisen kuolla tänä päivänä, kun minä tiedän jälleen olevani Israelin kuningas?» Ja kuningas sanoi Simeille: »Ei sinun tarvitse kuolla.» Tämän hän vahvisti valallaan.
Myös Mefiboset, Saulin pojanpoika, oli tullut kuningasta vastaan. Hän oli antanut jalkojensa ja partansa olla hoitamatta ja vaatteidensa pesemättä kuninkaan lähdöstä aina siihen asti, kun tämä onnellisesti saapui takaisin. Kun Mefiboset tuli Jerusalemista kuningasta vastaan, kuningas kysyi häneltä: »Miksi et lähtenyt minun mukaani, Mefiboset?» Hän vastasi: »Herrani ja kuninkaani, palvelijani petti minut. Minä sanoin hänelle: ’Tuo minulle satuloitu aasi, niin nousen sen selkään ja lähden kuninkaan mukaan’ – minähän olen rampa. Mutta hän puhuikin minusta pahaa herralleni ja kuninkaalleni. Sinä, herrani ja kuninkaani, olet kuitenkin kuin Jumalan enkeli; tee siis niin kuin katsot parhaaksi. Sinulla olisi ollut oikeus surmata koko isäni suku, mutta sinä asetit minut, palvelijasi, niiden joukkoon, jotka aterioivat pöydässäsi. Olisiko minulla enää oikeutta muuhun, voisinko enää anoa mitään kuninkaalta?» Kuningas sanoi hänelle: »Ei sinun tarvitse puhua enempää. Minä käsken, että sinä ja Siba saatte jakaa sukusi maat keskenänne.» Mefiboset vastasi: »Ottakoon Siba vaikka kaiken! Onhan herrani ja kuninkaani nyt palannut onnellisesti kotiin.»
Daavid osoittaa ystävyyttä Barsillaille
Myös gileadilainen Barsillai oli tullut Rogelimista saattaakseen kuninkaan Jordanille ja hyvästelläkseen hänet siellä. Barsillai oli hyvin vanha, jo kahdeksankymmenen ikäinen. Hän oli huolehtinut kuninkaan ylläpidosta tämän oleskellessa Mahanaimissa, sillä hän oli hyvin varakas mies. Kuningas sanoi Barsillaille: »Tule sinäkin kanssani, niin saat asua vieraanani Jerusalemissa.» Barsillai vastasi: »Mahtaako minulla enää olla kylliksi elinvuosia, jotta minun kannattaisi lähteä kuninkaan mukaan Jerusalemiin? Olen jo kahdeksankymmenen. Erottaisinko enää hyvää huonosta, maistuisivatko ruoat ja juomat enää palvelijallesi, välittäisinkö enää kuunnella laulajia ja laulajattaria? Pitäisikö palvelijastasi tulla vielä taakka herralleni ja kuninkaalleni? Saatan sinua, kuningas, ainoastaan Jordanin tuolle puolelle. Minkä vuoksi kuninkaan pitäisi palkita minut niin runsaasti? Salli minun kääntyä takaisin, niin että saan kuolla kotikaupungissani, jonne myös isäni ja äitini on haudattu. Lähteköön sen sijaan palvelijasi Kimham herrani ja kuninkaani mukaan. Tee hänelle niin kuin katsot parhaaksi.» Kuningas sanoi: »Seuratkoon sitten Kimham minua. Minä teen hänelle niin kuin sinä toivot, ja myös sinun hyväksesi olen tekevä kaiken, mitä haluat.»
Sitten koko väkijoukko meni Jordanin yli, ja myös kuningas ylitti joen. Kuningas suuteli Barsillaita ja toivotti hänelle kaikkea hyvää, ja Barsillai palasi kotikaupunkiinsa.
Juudan ja Israelin välinen riita
Kuningas jatkoi matkaansa Gilgaliin, ja Kimham kulki hänen mukanaan. Koko Juudan väki ja puolet israelilaisista saattoi kuningasta. Sitten kuitenkin Israelin miehet tulivat sanomaan kuninkaalle: »Miksi veljemme, Juudan miehet, ovat meidän tietämättämme tuoneet sinut, perheesi ja kaikki sotilaasi Jordanin yli?» Juudan miehet vastasivat israelilaisille: »Sen vuoksi, että kuningas on meille läheisempi. Ja miksi te tästä suututte? Olemmeko me muka syöneet kuninkaan suihimme tai ryöstäneet hänet itsellemme?» Israelilaiset sanoivat Juudan miehille: »Meillä on suurempi oikeus kuninkaaseen, koska meitä on kymmenen heimoa ja me olemme heimoina vanhempia kuin te. Miksi te olette syrjineet meitä? Mehän ensimmäisinä aloimme puhua, että kuninkaamme pitäisi tuoda takaisin.» Mutta Juudan miehet vastasivat vielä jyrkemmin kuin israelilaiset olivat puhuneet.
Seban kapina
Paikalla oli muuan kelvoton mies, benjaminilainen Seba, Bikrin poika. Hän puhalsi torveen ja julisti:
– Meillä ei ole tekemistä Daavidin kanssa,
vieras on meille Iisain poika.
Palatkaa majoillenne, Israelin miehet!
Kaikki israelilaiset erosivat silloin Daavidista ja siirtyivät Bikrin pojan Seban puolelle, mutta Juudan miehet pysyivät kuninkaalleen uskollisina ja seurasivat häntä Jordanilta Jerusalemiin.
Kun kuningas Daavid oli tullut Jerusalemiin palatsiinsa, hän siirrätti sieltä vartioituun rakennukseen kymmenen sivuvaimoaan, jotka hän oli jättänyt pitämään huolta palatsista. Hän antoi heille kaiken, mitä he tarvitsivat, mutta ei enää käynyt heidän luonaan, ja he pysyivät kuolemaansa asti eristettyinä, elävän miehen leskinä.
Kuningas sanoi Amasalle: »Kutsu Juudan miehet koolle kolmen päivän kuluessa ja ole silloin itsekin täällä.» Amasa lähti kutsumaan Juudan miehiä, mutta hän ei ehtinyt takaisin Daavidin antamaan määräaikaan mennessä. Silloin Daavid sanoi Abisaille: »Seba, Bikrin poika, tuottaa meille kohta enemmän vahinkoa kuin Absalom. Ota herrasi sotilaat mukaasi ja lähde ajamaan Sebaa takaa, muuten hän voi saada haltuunsa jonkin linnoitetun kaupungin ja pääsee piiloutumaan meiltä.»
Joabin miehet sekä kreetit, pleetit ja muu vakinainen sotaväki lähtivät Jerusalemista takaa-ajoon, seuraamaan Sebaa, Bikrin poikaa. Kun he olivat ehtineet Gibeonin suuren kiven luo, tuli Amasa heitä vastaan. Joabilla oli yllään sota-asu ja sen päällä vyö, jossa riippui tuppeen pistetty miekka. Kun hän astui eteenpäin, miekka lähti tupesta. Joab sanoi Amasalle: »Mitä kuuluu, veljeni?» Samalla hän tarttui oikealla kädellään Amasaa parrasta aivan kuin suudellakseen häntä. Amasa ei osannut varoa Joabin toisessa kädessä olevaa miekkaa, ja tämä pisti häntä sillä vatsaan, niin että sisälmykset valuivat maahan. Joabin ei tarvinnut iskeä häntä uudelleen, sillä hän kuoli heti.
Sitten Joab ja hänen veljensä Abisai jatkoivat Seban, Bikrin pojan, takaa-ajoa. Yksi Joabin miehistä jäi seisomaan Amasan ruumiin ääreen ja huusi: »Jokainen, joka kannattaa Joabia ja on Daavidin puolella, seuratkoon Joabia!» Mutta kaikki sotilaat vain seisoivat paikallaan, sillä Amasan verinen ruumis virui keskellä tietä. Nähdessään, että kaikki olivat pysähtyneet Amasan kohdalle, mies siirsi ruumiin tieltä pellolle ja peitti sen vaatteella. Kun hän oli vetänyt ruumiin syrjään tieltä, kaikki lähtivät seuraamaan Joabia ajaakseen takaa Sebaa, Bikrin poikaa.
Seba kulki kaikkien Israelin heimojen alueiden halki Abel-Bet-Maakaan, ja häneen liittyi paljon väkeä. Kun Joabin joukot saapuivat Abel-Bet-Maakan edustalle, ne saartoivat Seban kaupunkiin ja loivat kaupungin muuria kohti vallin, joka ulottui ulkomuurin tasalle. Lisäksi Joabin miehet kaivoivat muurin perustuksia saadakseen sen sortumaan.
Silloin eräs viisas nainen huusi kaupungista: »Kuulkaa, kuulkaa! Sanokaa Joabille, että hän tulisi lähemmäksi! Haluan puhua hänen kanssaan.» Kun Joab tuli lähemmäs, nainen kysyi: »Oletko sinä Joab?» Joab vastasi: »Olen.» Nainen sanoi: »Kuule, mitä palvelijallasi on sanottavaa.» Hän vastasi: »Minä kuuntelen.» Nainen sanoi: »Ennen vanhaan oli tapana sanoa: ’Kysykää neuvoa Abelin kaupungista’, ja niin asiat saatiin selviksi. Me olemme israelilaisista rauhallisimpia ja luotettavimpia, mutta sinä yrität tuhota kaupunkimme, joka on Israelille kuin äiti. Miksi haluat hävittää Herran omaisuutta?»
Joab vastasi: »Kaukana siitä, että haluaisin hävittää tai turmella sitä! Ei, vaan eräs mies Efraimin vuoristosta, Seba, Bikrin poika, on noussut kuningas Daavidia vastaan. Teidän tarvitsee vain luovuttaa hänet, niin me jätämme kaupungin rauhaan.» Nainen sanoi Joabille: »Kohta hänen päänsä viskataan sinulle muurin yli.» Sitten tämä viisas nainen esitti asian kaupungin asukkaille, ja he löivät Bikrin pojalta Sebalta pään poikki ja heittivät sen Joabille. Joab puhalsi torveen, ja sotilaat lopettivat piirityksen ja hajaantuivat kukin kotiinsa. Tämän jälkeen Joab palasi Jerusalemiin kuninkaan luo.
Daavidin virkamiehet
Joab oli koko Israelin sotaväen päällikkönä, ja kreettien ja pleettien päällikkönä oli Benaja, Jojadan poika. Adoram oli verotöiden valvojana ja Josafat, Ahiludin poika, sihteerinä. Seva oli kirjurina ja Sadok ja Abjatar pappeina. Myös jairilainen Ira oli Daavidin pappina.
Nälänhätä ja Saulin jälkeläisten kuolema
Daavidin aikana oli nälänhätä, jota kesti kolme vuotta. Daavid kääntyi silloin Herran puoleen, ja Herra sanoi: »Saulin ja hänen sukunsa yllä on verivelka, koska hän on surmannut gibeonilaisia.» Gibeonilaiset eivät olleet israelilaisia vaan maahan jääneitä amorilaisia. Israelilaiset olivat vannoneet säästävänsä heidät, mutta Saul, joka ajoi kiihkeästi Israelin ja Juudan etuja, oli yrittänyt tuhota heidät. Kuningas kutsui nyt gibeonilaiset luokseen ja kysyi heiltä: »Mitä minä voin tehdä hyväksenne? Miten voin sovittaa tämän asian, niin että te saattaisitte jälleen toivottaa siunausta Herran omalle kansalle?»
Gibeonilaiset vastasivat: »Meidän ja Saulin suvun kesken ei ole kysymys hopeasta eikä kullasta, eikä meillä myöskään ole oikeutta surmata ketään israelilaista.» Daavid sanoi: »Teen hyväksenne mitä vain pyydätte.» He vastasivat kuninkaalle: »Tuo mies tahtoi tehdä meistä lopun ja aikoi hävittää meidät tyystin koko Israelista. Annettakoon meille seitsemän hänen jälkeläistään, niin teloitamme heidät Herran lepyttämiseksi Gibeassa, hänen valittunsa Saulin kaupungissa.» Daavid sanoi: »Minä annan heidät teille.»
Sen valan vuoksi, jonka Daavid ja Saulin poika Jonatan olivat keskenään Herran nimeen vannoneet, kuningas säästi Jonatanin pojan Mefibosetin, Saulin pojanpojan. Hän otti kaksi Aijan tyttären Rispan poikaa, Armonin ja Mefibosetin, jotka tämä oli synnyttänyt Saulille, sekä viisi Saulin tyttären Merabin poikaa, jotka tämä oli synnyttänyt meholalaiselle Adrielille, Barsillain pojalle. Heidät hän antoi gibeonilaisten käsiin, ja nämä teloittivat heidät vuorella Herran edessä. Näin he kuolivat kaikki yhdessä. Heidät surmattiin elonkorjuun ensimmäisinä päivinä, ohranleikkuun alkaessa.
Rispa, Aijan tytär, otti säkkikankaan ja levitti sen makuusijakseen vuorelle. Hän pysyi siellä elonkorjuun alusta syyssateiden tuloon asti ja vartioi ruumiita, niin etteivät päivällä taivaan linnut eivätkä yöllä pedot päässeet niiden kimppuun. Kun Daavid sai tietää, mitä Saulin sivuvaimo Rispa, Aijan tytär, oli tehnyt, hän haki Gileadin Jabesista pois Saulin ja Jonatanin luut; kaupungin miehet olivat salaa tuoneet sinne heidän ruumiinsa Bet-Seanin torilta, jonne filistealaiset olivat ripustaneet ne voitettuaan Saulin Gilboanvuorella. Daavid toi sieltä Saulin ja hänen poikansa Jonatanin luut. Myös teloitettujen jäännökset koottiin ja haudattiin yhdessä Saulin ja Jonatanin luitten kanssa Benjaminin alueelle Selaan, Saulin isän Kisin hautaan. Kun kaikki kuninkaan määräykset oli pantu täytäntöön, Jumala kuuli kansan rukoukset.
Daavidin soturien urotöitä
Filistealaisten ja israelilaisten välille syttyi jälleen sota, ja Daavid lähti miehineen filistealaisia vastaan. Taistelun kestäessä Daavid väsyi, ja Jisbi-Benob, Rafan jälkeläinen, jolla oli kolmensadan sekelin painoinen pronssipeitsi ja vyöllä uusi miekka, aikoi lyödä hänet hengiltä. Mutta Abisai, Serujan poika, tuli Daavidin avuksi ja surmasi filistealaisen. Silloin miehet vannottivat Daavidia sanoen: »Sinä et saa enää lähteä kanssamme sotaan, jotta Israelin lamppu ei sammuisi sinun mukanasi.»
Sen jälkeen syntyi Gobissa filistealaisten kanssa taistelu, jossa husalainen Sibbekai surmasi Safin, Rafan jälkeläisen. Ja jälleen syntyi Gobissa taistelu filistealaisten kanssa, ja betlehemiläinen Elhanan, Jairin poika, surmasi gatilaisen Goljatin, jonka keihäänvarsi oli kuin kangaspuiden tukki. Ja jälleen syntyi Gatissa taistelu. Siellä oli jättiläiskokoinen mies, jolla oli kummassakin kädessä kuusi sormea ja kummassakin jalassa kuusi varvasta, yhteensä kaksikymmentäneljä; hänkin oli Rafan jälkeläisiä. Hän pilkkasi israelilaisia, mutta Jonatan, Daavidin veljen Simean poika, surmasi hänet. Näin nämä neljä gatilaista Rafan jälkeläistä kaatuivat Daavidin ja hänen miestensä lyöminä.
Facebook-ryhmä
Päivän materiaali tulee myös omaan Facebook-ryhmäänsä. Keskustellaan yhdessä!
Liity mukaan Facebook-ryhmään tämän linkin kautta.
Livekirkko
Tämä päivittäinen katkelmajaottelu on Livekirkko ry:n raamatunlukuohjelmasta, jonka perusteella luemme Raamatun kronologisesti kannesta kanteen vuoden aikana.
Meillä on evankeliumi tehtävänä. Livekirkko tarjoaa kristillistä sisältöä ihmisille siellä, missä he ovat.
Raamatunkäännös vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan. Tekijänoikeudet kirkon keskusrahasto.
