Päivän teksti
Jobin toinen puhe
Kunpa Jumala leikkaisi poikki elämäni langan!
Nyt Job puhui:
– Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni,
panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin!
Ne painavat enemmän kuin meren hiekka.
Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti?
Kaikkivaltiaan nuolet ovat osuneet minuun,
niiden myrkkyä minun sieluni juo,
minua uhkaavat Jumalan lähettämät kauhut.
Huutaako aasi keskellä tuoretta nurmea,
mylviikö härkä, kun sillä on rehua edessään?
Kuka huolisi suolatonta ruokaa,
kenelle maistuisi limainen malva?
Tämä, mitä joudun nielemään, on yhtä iljettävää,
voin pahoin, kun vain näenkin sitä.
Kunpa pyyntöni kuultaisiin!
Kunpa Jumala tekisi, mitä toivon,
ja murskaisi minut!
Kunpa hän antaisi kädelleen toimeksi
leikata poikki minun elämäni langan.
En silloin jäisi vaille toivoa ja lohdutusta!
Vaikka tuskani ei armoa anna,
minä hyppelisin riemusta,
sillä sitä, minkä Pyhä on sanonut,
en ole koskaan kieltänyt.
Missä ovat ystävät?
Mistä saan voimaa, että vielä kestän?
Mistä päämäärän, että vielä jaksan?
Onko minun voimani kuin kiveä,
ovatko lihakseni rautaa?
Ei. Minä olen lopussa,
kaikki on toivotonta.
Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon –
joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.
Minun ystäväni ovat pettäneet minut
kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin.
Kun jää sulaa, puro samenee,
se on tulvillaan vuorilta sulanutta lunta.
Mutta pian vedet ehtyvät,
ja kun helteet tulevat, uomat jäävät tyhjilleen.
Karavaanit etsivät niistä vettä, muuttavat suuntaansa,
eksyvät autiomaahan ja tuhoutuvat.
Teman karavaaneissa tähyillään joka taholle,
Saban karavaanit uskovat löytävänsä vettä.
Kaikki pettyvät:
karavaani saapuu purolle, vettä ei ole.
Te olette nyt minulle tyhjän veroiset:
minun kurjuuteni saa teidät vain kauhistumaan.
Job on pettynyt ystäviinsä
Olenko pyytänyt teiltä jotakin?
Olenko pyytänyt teitä maksamaan puolestani lunnaita?
Olenko pyytänyt teitä pelastamaan minut vainoojiltani,
ostamaan minut vapaaksi väkivaltaisten käsistä?
Opettakaa minua, niin kuuntelen hiljaa.
Osoittakaa minulle, missä olen mennyt harhaan.
Rehti puhe ei ketään vahingoita.
Mutta mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne?
Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua
ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.
Te heitätte orvosta arpaa
ja olette valmiit myymään ystävänne.
Katsokaa nyt minua silmiin:
valehtelisinko minä teille vasten kasvoja?
Harkitkaa vielä kerran, ettei vääryys tapahtuisi.
Ajatelkaa tarkoin. Minä olen syytön!
Onko minun huulilleni noussut valheen sanoja?
Eikö minun kieleni erottaisi oikeaa ja väärää?
Ihmisen osa on työtä ja vaivaa
Eikö ihmisen osana maan päällä ole työ ja vaiva?
Eikö hän ole kuin palkkalainen,
joka tekee raskaita päivätöitä?
Hän on kuin orja, joka kaipaa paahteesta varjoon,
kuin päivätyöläinen, joka odottaa palkkaansa.
Perinnökseni olen saanut pettymysten kuukausia,
ahdistuksen yöt ovat olleet minun osani.
Kun menen nukkumaan, minä ajattelen:
»Milloin voin nousta?»
Yö kuluu vitkaan,
kääntyilen levottomana aamunkoittoon asti.
Ruvet ja madot peittävät ruumiini,
minun nahkani halkeilee ja märkii.
Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni:
ne päättyvät, kun lanka loppuu.
Ihmisen elämä on henkäys
Ajattele minun elämääni: se on vain henkäys.
Silmäni eivät enää näe onnen päivää.
Sinä näet minut nyt, mutta kohta et enää näe.
Kun katsahdat minuun, minua ei ole.
Pilvi hajoaa, haihtuu tyhjiin.
Tuonelaan mennyt ei tule takaisin.
Hän ei kotiinsa palaa,
eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne.
Nyt en enää pidättele kieltäni.
Minun sisintäni ahdistaa, minä puhun.
Olen katkera ja huudan tuskani julki.
Olenko meren hirviö, olenko minä meri itse,
kun panet minulle noin vahvat vartijat?
Minä ajattelin: »Vuoteeni suo minulle lohdun,
uni huojentaa tuskani.»
Mutta sinä säikytät minua unikuvilla,
panet yön painajaiset minua ahdistamaan.
Mieluummin tahdon kuolla,
nääntyä hengiltä, kuin kärsiä tätä tuskaa!
Hellitä minusta, anna minun kuolla
Olen saanut tarpeekseni! Enhän kuitenkaan elä ikuisesti.
Päästä jo irti! Minun elämäni on häipyvä henkäys.
Mikä on ihminen, kun pidät häntä noin tärkeänä
ja alati valvot häntä?
Aamu aamulta sinä vaadit hänet tilille,
joka hetki sinä häntä tutkit.
Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois?
Etkö edes siksi aikaa, että saisin rauhassa nielaista sylkeni?
Jos olenkin tehnyt syntiä,
en kai minä sinulle ole vahinkoa tehnyt,
sinä ihmisen vaanija?
Miksi olet ottanut minut maalitauluksesi,
miksi noin kovin kannat minusta huolta?
Miksi et jo anna anteeksi, mitä olen rikkonut,
miksi et ota pois syntiäni?
Pian minä muutun maaksi.
Kun katsahdat minuun, minua ei enää ole.
Bildadin ensimmäinen puhe
Etsi Jumalaa, Job!
Suahilainen Bildad alkoi nyt puhua. Hän sanoi:
– Kuinka kauan aiot jatkaa noita puheitasi?
Tuulta ne ovat, pelkkää tuulen pauhinaa.
Antaisiko Jumala väärän tuomion,
vääristäisikö Kaikkivaltias oikeutta?
Ehkä poikasi tekivät syntiä Jumalaa vastaan
ja hän antoi heille heidän rikkomustensa mukaan.
Jos sinä nyt etsit Jumalaa
ja rukoilet Kaikkivaltiasta,
niin hän – jos sinä todella olet puhdas ja suora –
tarttuu sinun asiaasi
ja korvaa sinulle kaiken, mitä olet menettänyt,
sen mukaan kuin oikein on,
ja vähäistä on se, mitä sinulla ennen oli,
sen rinnalla, mitä tulet saamaan.
Kuuntele isien viisautta
Kysy neuvoa niiltä, jotka elivät ennen meitä,
pidä kiinni siitä, mitä isämme ovat saaneet selville.
Mehän olemme eilisen lapsia, emme me mitään tiedä,
meidän päivämme maan päällä ovat kuin varjo.
Mutta isät, he opettavat sinua ja puhuvat sinulle,
heidän sanansa tulevat sydämen syvyydestä.
Kasvaako kaisla siellä missä ei ole vettä?
Nostaako papyrus varttaan siellä missä ei ole kosteutta?
Ei. Se kuivuu jo kasvunsa alkuun,
ennen muita kasveja, ennen leikkuun aikaa.
Niin käy kaikkien, jotka unohtavat Jumalan.
Turha on jumalattoman toivo.
Hän panee turvansa lukinlankaan,
etsii tukea hämähäkinverkosta:
seittiä on hänen talonsa seinä,
se pettää, kun hän siihen nojaa.
Jumalaton rehottaa auringon hehkussa kuin puu,
jonka versot leviävät kaikkialle puutarhaan,
jonka juuret kietoutuvat kivien ympärille
ja tunkeutuvat niiden lomiin.
Mutta kun hänet temmataan pois asuinsijaltaan,
se paikka, missä hän kasvoi, sanoo:
»En tunne häntä.»
Siinä hänen elonsa ja ilonsa.
Maasta versoo jo uusi kasvu.
Jumala ei hylkää viatonta
Jumala ei hylkää viatonta
eikä anna väärintekijälle tukeaan.
Vielä hän täyttää sinun suusi naurulla
ja avaa sinun huulesi riemun huutoon!
Mutta vihollisesi saavat ylleen häpeän viitan,
eikä jumalattomien asuinsijaa enää ole.
Jobin kolmas puhe
Emme voi käydä oikeutta Jumalaa vastaan
Nyt Job sanoi:
– Totta kai minä tuon tiedän!
Ei ihminen voi olla oikeassa Jumalaa vastaan.
Se, joka ryhtyisi käymään hänen kanssaan oikeutta,
ei pystyisi vastaamaan hänen kysymyksiinsä,
ei yhteen tuhannesta.
Hänen on viisaus, hänen on voima ja mahti.
Kuka voisi uhmata häntä joutumatta tuhoon?
Hän siirtää vuoria kuin huomaamatta,
hän kääntää ne nurin, kun hän vihastuu.
Hän koskettaa maata, ja se järähtää paikoiltaan,
sen peruspylväät horjuvat.
Hän käskee, ja aurinko pimenee.
Hän sulkee sinetillään tähtien valon.
Yksin on hän levittänyt yllemme taivaan,
hän kulkee meren hyökyjen yli.
Leijonan tähdistön hän on tehnyt,
Orionin ja Seulaset
ja eteläisten tähtien tarhat.
Suuria tekoja hän tekee, tutkimattomia,
ihmeitä, joilla ei ole määrää, ei rajaa.
Hän kulkee läheltä, enkä minä häntä näe,
hän kiitää ohitseni, enkä minä häntä huomaa.
Kun hän tempaa käsiinsä jotakin,
kuka voi sen estää?
Kuka sanoisi hänelle: »Miksi sinä noin teet?»
Mikään voima ei käännä pois Jumalan vihaa,
hänen alleen lyyhistyvät Rahabin joukot.
Kuka voisi vastata Jumalalle?
Kuinka minä voisin käydä kiistaan Jumalan kanssa,
kuinka voisin löytää sanat häntä vastaan?
Vaikka olisin kuinka oikeassa,
en pystyisi hänelle vastaamaan.
Voin vain rukoilla armoa
häneltä, joka minut tuomitsee.
Vaikka hän ottaisi vastaan minun haasteeni,
en usko, että hän suostuisi minua kuulemaan –
hän, joka myrskyllään iskee minut maahan
ja aina vain lisää minun haavojeni määrää
ilman mitään syytä.
Edes hengenvedon ajaksi hän ei anna minulle rauhaa,
ei, hän lisäämistään lisää kärsimystäni.
Jos turvaudun voimaan – hänen on voima.
Jos vaadin oikeutta, hän kysyy: »Kuka minut haastaa?»
Vaikka minä olen oikeassa,
oma suuni joutuu tuomitsemaan minut.
Vaikka olen syytön,
hän tuomitsee minut väärintekijäksi.
Syytön olen. Mutta mitäpä minun elämästäni!
Minä inhoan sitä.
Yhdentekevää! Siksi minä sanon:
»Yhtä lailla hän tekee sinusta lopun,
olitpa syytön tai syyllinen.»
Kun tuhon ruoska iskee ihmisiin,
hän ei välitä viattomien kärsimyksistä.
Kun maa on annettu kelvottomien käsiin,
hän peittää tuomarien silmät.
Ellei se ole hän – kuka sitten?
Elämä liukuu pois
Minun päiväni rientävät nopeammin kuin juoksija,
ne häipyvät luotani, onnea ne eivät saaneet nähdä,
kuin kaislaveneet ne liukuvat toinen toisensa perään pois,
ne kiitävät kuin saaliin kimppuun syöksyvä kotka.
Jos sanon itselleni: »Nyt minä unohdan murheet,
otan iloisen ilmeen, nauran»,
niin kohta iskee minuun uusi kauhu,
sillä minä tiedän, että sinä et minua syyttömäksi julista.
Kun minut joka tapauksessa tuomitaan syylliseksi,
miksi harata vastaan?
Vaikka minä kylpisin lumessa
ja pesisin käteni lipeällä,
kuitenkin sinä ryvettäisit minut likakuopassa,
niin että minua inhoaisivat omat vaatteenikin.
Hän ei ole ihminen, niin kuin minä olen.
En minä voi käydä hänen kanssaan oikeutta,
en puolustautua häntä vastaan.
Ei kukaan voi olla tuomarina meidän välillämme,
asettaa kättään meidän molempien päälle.
Voi, jospa Jumala kääntäisi ruoskansa minusta pois,
ettei minun enää tarvitsisi säikkyä häntä!
Silloin voisin puhua hänelle suoraan, pelkäämättä!
Nyt en voi. Olen itseni kanssa yksin.
Facebook-ryhmä
Päivän materiaali tulee myös omaan Facebook-ryhmäänsä. Keskustellaan yhdessä!
Liity mukaan Facebook-ryhmään tämän linkin kautta.
Livekirkko
Tämä päivittäinen katkelmajaottelu on Livekirkko ry:n raamatunlukuohjelmasta, jonka perusteella luemme Raamatun kronologisesti kannesta kanteen vuoden aikana.
Meillä on evankeliumi tehtävänä. Livekirkko tarjoaa kristillistä sisältöä ihmisille siellä, missä he ovat.
Raamatunkäännös vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan. Tekijänoikeudet kirkon keskusrahasto.
