Päivän teksti

Telttamaja

»Tee telttamaja kymmenestä kangaskaistasta; kudo ne kerratusta pellavalangasta sekä sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta ja kudo niihin taidokkaita kerubinkuvia. Kunkin kaistan pituus olkoon kaksikymmentäkahdeksan kyynärää ja leveys neljä kyynärää, ja kaikki kankaat olkoot samanmittaisia. Viisi kaistaa yhdistettäköön toisiinsa, samoin toiset viisi. Tee sinipunaisesta villalangasta silmukoita näiden molempien yhdistettyjen kankaiden reunoihin, jotka tulevat keskenään vastakkain. Tee toisen kankaan reunaan viisikymmentä silmukkaa ja samoin toisen kankaan reunaan viisikymmentä, niin että silmukat osuvat kohdakkain. Tee viisikymmentä kultahakasta ja yhdistä niillä kankaat silmukoistaan toisiinsa, niin että ne muodostavat yhtenäisen telttakankaan.

 

»Tee sitten vuohenkarvoista kangaskaistoja levitettäviksi telttamajan päälle; tee niitä yksitoista. Kunkin kaistan pituus olkoon kolmekymmentä kyynärää ja leveys neljä kyynärää, ja kaikki kaistat olkoot samanmittaisia. Liitä viisi kaistaa yhdeksi kappaleeksi ja yhdistä samaten muut kuusi. Taita tästä kankaasta kuudes kaista teltan oviaukon eteen. Tee toisen kaistoista kootun kankaan reunaan viisikymmentä silmukkaa ja samaten viisikymmentä silmukkaa toisen kankaan reunaan. Tee vielä viisikymmentä pronssihakasta ja yhdistä niillä kankaat silmukoistaan yhtenäiseksi teltaksi. Telttamajan yli ulottuva kankaan puolikas riippukoon majan takaosan peittona, ja se kyynäränmitta kangasta, joka ulottuu yli alemman kankaan reunan kummallekin puolen, riippukoon telttamajan molemmilla sivuilla sen alareunoja peittämässä. Tee telttamajaa varten peite punaiseksi värjätyistä pässinnahoista ja sen päälle vielä merilehmännahkainen peite.

 

»Tee telttamajan seinälaudat akasiapuusta; ne tulee asettaa pystyyn. Jokainen lauta olkoon kymmenen kyynärää pitkä ja puolitoista kyynärää leveä. Kussakin laudassa olkoon kaksi tappia, jotka sopivat niitä vastaaviin reikiin. Tällaisiksi tee kaikki telttamajan laudat. Tee kaksikymmentä lautaa telttamajan eteläsivua varten. Näiden kahdenkymmenen laudan alle tee neljäkymmentä hopeajalustaa, kunkin laudan alle aina kaksi jalustaa, joihin tapit sopivat. Telttamajan toista, pohjoisen puoleista sivuseinää varten tee toiset kaksikymmentä lautaa sekä neljäkymmentä hopeajalustaa, kaksi jalustaa aina kunkin laudan alle. Telttamajan peräpäätyyn, lännen puolelle, tee kuusi lautaa ja lisäksi kaksi lautaa kulmalaudoiksi telttamajan peränurkkiin. Nämä laudat olkoot alhaalta kaksiosaiset ja samoin ylhäältä yhteen liitetyt ensimmäiseen renkaaseen saakka. Tällaisia olkoot molemmat kulmalaudat. Lautoja on siis kahdeksan ja niillä kuusitoista hopeajalustaa, aina kaksi jalustaa kunkin laudan alla.

 

»Tee poikkipuut akasiapuusta, viisi poikkipuuta telttamajan toisen sivuseinän lautoja varten, viisi toisen sivuseinän lautoja varten ja viisi lännen puoleisen peräseinän lautoja varten. Keskimmäinen poikkipuu olkoon lautojen keskikohdalla, ja se sitokoon lautoja seinän koko pituudelta. Päällystä laudat kullalla, tee niihin kullasta renkaat pitämään poikkipuita paikoillaan ja päällystä myös poikkipuut kullalla. Kokoa sitten telttamaja juuri sellaiseksi kuin sait vuorella nähdä.

 

»Tee väliverho sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta sekä hienosta kerratusta pellavalangasta, ja siihen kudottakoon taidokkaita kerubinkuvia. Kiinnitä se neljään akasiapuiseen, kullalla päällystettyyn pylvääseen, joissa on kultaiset koukut. Näiden pylväiden alla olkoon neljä hopeajalustaa. Kiinnitä väliverho hakasten avulla paikoilleen ja sijoita liitonarkku verhon taakse. Väliverho osoittakoon teille pyhän ja kaikkeinpyhimmän välisen rajan. Pane kaikkeinpyhimmässä kansilevy liitonarkun päälle.

 

»Sijoita uhrileipäpöytä väliverhon etupuolelle telttamajaan, sen pohjoissivulle, ja seitsenhaarainen lampunjalka pöytää vastapäätä majan eteläsivulle. Tee telttamajan oviverho sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta sekä hienosta kerratusta pellavalangasta korukudontatyönä. Oviverhoa varten tee viisi akasiapuista pylvästä ja päällystä ne kullalla. Pylväiden koukkujen on oltava kultaa, ja pylväitä varten sinun on valettava viisi pronssijalustaa.

 

Polttouhrialttari

»Tee akasiapuinen alttari; olkoon se nelikulmainen, viisi kyynärää pitkä, viisi kyynärää leveä ja kolme kyynärää korkea. Tee sen neljään kulmaan alttarinsarvet, jotka ovat alttarin kanssa samaa kappaletta, ja päällystä alttari pronssilla. Tee sitä varten myös tuhka-astiat, joilla rasvainen tuhka viedään pois, tuhkalapiot, vihmontamaljat, haarukat ja tuliastiat. Kaikki nämä välineet sinun on tehtävä pronssista. Tee alttaria varten verkkomainen pronssiritilä, ja ritilän kulmiin tee neljä pronssirengasta. Sijoita ritilä alatietä alttarin puukehyksen sisäpuolelle, niin että se ulottuu alttarin puoliväliin saakka. Tee alttaria varten akasiapuiset kantotangot ja päällystä ne pronssilla. Tangot työnnettäköön renkaisiin alttarin molemmin puolin sen kantamista varten. Tee alttari laudoista ja jätä se avoimeksi. Tehtäköön siitä sellainen kuin sait nähdä vuorella.

 

Esipiha

»Tee telttamajan ympärille esipiha. Pihan eteläisellä sivulla olkoon hienosta kerratusta pellavasta tehdyt verhot, sata kyynärää pitkät. Verhoja kannattamaan tee kaksikymmentä pylvästä ja kullekin pronssijalusta sekä pylväisiin hopeiset koukut ja poikkitangot. Pohjoiselle pitkälle sivulle tee samaten sata kyynärää pitkät verhot, niille kaksikymmentä pylvästä ja kullekin pronssijalusta sekä pylväisiin hopeiset koukut ja poikkitangot. Pihan läntiseen päätyyn tee viisikymmentä kyynärää pitkät verhot, niille kymmenen pylvästä ja kullekin jalusta. Pihan idän puoleinen sivu olkoon viisikymmentä kyynärää leveä. Siellä olkoon toisella sivustalla viisitoista kyynärää verhoja ja niitä kannattamassa kolme pylvästä jalustoineen ja toisella sivustalla samoin viisitoista kyynärää verhoja ja niitä kannattamassa kolme pylvästä jalustoineen. Niiden välissä esipihan portilla olkoon kaksikymmentä kyynärää leveä oviverho, joka on tehty sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta ja hienosta kerratusta pellavasta korukudontatyönä; sitä kannattakoon neljä pylvästä jalustoineen. Kaikissa pylväissä esipihan ympärillä olkoon hopeiset poikkitangot ja hopeiset koukut, ja pylväiden jalustat olkoot pronssia. Pihan pituus olkoon sata kyynärää, sen leveys viisikymmentä kyynärää ja hienosta kerratusta pellavasta tehtyjen verhojen korkeus viisi kyynärää. Kaikkien pylväiden jalustat olkoot pronssia. Kaikki telttamajassa käytettävät esineet samoin kuin majan kiinnitysvaarnat ja esipihan verhojen vaarnat olkoot pronssia.

 

Lamput ja niiden öljy

»Käske israelilaisten tuoda sinulle lamppuja varten puhdasta, survotuista oliiveista saatua öljyä, niin että lamput aina voidaan nostaa paikoilleen palamaan. Aaronin ja hänen poikiensa tulee huolehtia siitä, että ne palavat läpi yön Herran edessä pyhäkköteltassa, lain arkun edessä olevan väliverhon ulkopuolella. Tätä määräystä israelilaisten on aina noudatettava sukupolvesta toiseen.

 

Pappien puvut

»Kutsu sitten israelilaisten joukosta veljesi Aaron ja hänen poikansa palvelemaan pappeina minua. Kutsu sekä Aaron että hänen poikansa Nadab, Abihu, Eleasar ja Itamar. Teetä Aaronille pyhät vaatteet, jotka ovat hänelle kunniaksi ja kaunistukseksi. Neuvo kaikkia käsityöläisiä, joille olen antanut taidon ja kyvyn, millaiset puvut heidän on tehtävä Aaronille, ennen kuin hänet voidaan pyhittää palvelemaan minua pappina. Heidän on tehtävä seuraavat vaatteet: rintakilpi, efodi-kasukka, viitta, kirjottu paita, turbaani ja kangasvyö. Heidän tulee tehdä nämä pyhät vaatteet Aaronille ja hänen pojilleen, että he voivat palvella minua pappeina. Näihin vaatteisiin heidän on käytettävä kultaa, sinipunaista, purppuraista ja karmiininpunaista villaa sekä hienoa pellavaa.

 

»Heidän tulee tehdä efodi-kasukka kutomalla se taidokkaasti kullasta, sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta ja hienosta kerratusta pellavasta. Kasukan molemmissa ylänurkissa on oltava olkakappaleet, jotka pitävät sen paikoillaan. Kasukan päälle tuleva vyötärönauha olkoon samalla tavoin tehty ja yhtä kappaletta kasukan kanssa; senkin tulee olla tehty kullasta, sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta sekä hienosta kerratusta pellavasta.

 

»Ota kaksi onykskiveä ja kaiverra niihin Jaakobin poikien nimet: kuusi nimeä toiseen ja kuusi toiseen kiveen ikäjärjestyksessä. Kaiverra Jaakobin poikien nimet näihin kahteen kiveen samalla tavoin kuin jalokivisepät kaivertavat sinettikiviä. Kehystä kivet kultapunoksilla ja kiinnitä ne kasukan molempiin olkakappaleisiin muistuttamaan Jaakobin pojista. Aaron kantakoon heidän nimiään olkapäillään, jotta Herra muistaisi heitä. Tee vielä kultapunoksia sekä kaksi puhtaasta kullasta nyörin tapaan punottua ketjua ja liitä nämä ketjut punoksiin.

 

Rintakilpi

»Tee myös rintakilpi käytettäväksi oikeuden jaossa. Sen on oltava taitavasti kudottu, samalla tavoin tehty kuin kasukkakin: kullasta, sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta ja hienosta kerratusta pellavasta. Olkoon se nelikulmainen, laukun tapaan kaksinkertainen, vaaksan pitkä ja vaaksan leveä. Kiinnitä siihen korukiviä neljään riviin: ensimmäiseen riviin karneoli, topaasi ja smaragdi, toiseen riviin turkoosi, safiiri ja kalsedoni, kolmanteen riviin hyasintti, akaatti ja ametisti sekä neljänteen riviin krysoliitti, onyksi ja jaspis. Ne on kiinnitettävä paikoilleen kultapunoksin. Kiviä olkoon Jaakobin poikien mukaan kaksitoista, yksi kutakin nimeä kohti. Niin kuin sinettikiviä kaiverretaan, samalla tavoin kaiverrettakoon kuhunkin kiveen yksi kahdestatoista heimonnimestä.

 

»Tee rintakilpeä varten puhtaasta kullasta kaksi nyörin tapaan punottua ketjua ja rintakilpeen kaksi kultarengasta sekä kiinnitä nämä kaksi rengasta rintakilven yläkulmiin. Pane kultanyörit rintakilven yläkulmissa oleviin renkaisiin ja nyörien toiset päät kultapunoksiin, jotka sinun tulee liittää kasukan olkakappaleiden etupuolelle. Tee vielä kaksi kultarengasta ja kiinnitä ne rintakilven molempiin reunoihin, kilven takapuolelle, joka on kasukkaa vasten. Tee vielä toiset kaksi kultarengasta ja kiinnitä ne etupuolelle kasukan kummankin olkakappaleen alareunan saumakohtaan, mutta silti kasukan vyötärönauhaa korkeammalle. Rintakilpi sidottakoon renkaistaan kiinni kasukan renkaisiin sinipunaisella langalla ja niin, että rintakilpi pysyy paikoillaan kasukan päällä. Kun siis Aaron astuu pyhäkköön, hän kantakoon oikeutta jakavassa rintakilvessä Jaakobin poikien nimiä sydäntään vasten, jotta Herra aina muistaisi heitä. Pane oikeutta jakavan rintakilven sisään urim ja tummim, ja ne olkoot Aaronin sydämen päällä, kun hän astuu Herran eteen. Näin Aaron kantakoon aina Herran edessä sydäntään vasten kilpeä, jolla hän jakaa israelilaisille oikeutta.

 

Pappien muut varusteet

»Tee kasukan viitta kauttaaltaan sinipunaisesta villasta. Sen keskellä tulee olla pääntie, ja pääntien ympärille kudottakoon samanlainen reunus kuin on nahkahaarniskassa, ettei pääntie repeydy. Tee viitan helmuksiin sinipunaisesta, purppuraisesta ja karmiininpunaisesta villasta granaattiomenia ja kiinnitä niiden väliin kultatiukuja, niin että granaattiomenia ja kultatiukuja on vuorotellen ympäri helmaa. Aaronilla olkoon tämä viitta yllään hänen toimittaessaan virkaansa; silloin tiukujen ääni kuuluu, kun hän astuu Herran eteen pyhäkköön ja kun hän poistuu sieltä, ja niin hän ei kuole.

 

»Tee puhtaasta kullasta ruusukkeen muotoinen otsakoriste ja kaiverra siihen niin kuin sinettiin sanat ’Herralle pyhitetty’. Kiinnitä se sitten sinipunaisella langalla turbaanin etupuolelle. Ruusuke olkoon Aaronin otsalla; silloin hän voi ottaa kantaakseen jokaisen rikkomuksen, jonka israelilaiset pyhiä lahjojaan uhratessaan tekevät pyhyyssääntöjä vastaan. Olkoon ruusuke aina hänen otsallaan, että Herra suosiollisesti ottaisi vastaan heidän lahjansa.

 

»Ompele kirjottu paita hienosta pellavasta, tee turbaani hienosta pellavasta ja kudo koristeellinen kangasvyö. Tee myös Aaronin pojille paidat, kangasvyöt ja päähineet, jotka ovat heille kunniaksi ja kaunistukseksi. Pue Aaron ja hänen poikansa näihin vaatteisiin, voitele heidät pyhällä öljyllä, vihi heidät virkaansa ja pyhitä heidät, että he voivat pappeina palvella minua. Tee heille myös vyötäröltä reisiin ulottuvat pellavahousut, jotka peittävät heidän alastomuutensa. Aaronilla ja hänen pojillaan tulee olla ne yllään, kun he menevät pyhäkkötelttaan tai kun he astuvat alttarin ääreen suorittamaan pyhiä palvelustehtäviään. Muuten he syyllistyvät rikkomukseen, joka on heille kuolemaksi. Tätä määräystä on hänen ja hänen jälkeläistensä aina noudatettava.

 


Facebook-ryhmä

Päivän materiaali tulee myös omaan Facebook-ryhmäänsä. Keskustellaan yhdessä!
Liity mukaan Facebook-ryhmään tämän linkin kautta.

Livekirkko

Tämä päivittäinen katkelmajaottelu on Livekirkko ry:n raamatunlukuohjelmasta, jonka perusteella luemme Raamatun kronologisesti kannesta kanteen vuoden aikana.

Meillä on evankeliumi tehtävänä. Livekirkko tarjoaa kristillistä sisältöä ihmisille siellä, missä he ovat.


Raamatunkäännös vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan. Tekijänoikeudet kirkon keskusrahasto.