Päivän teksti
Saarnaajan, Daavidin pojan, Jerusalemin kuninkaan, sanoja.
Ei mitään uutta auringon alla
Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja,
turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!
Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä,
jolla hän itseään rasittaa auringon alla?
Sukupolvi menee, sukupolvi tulee,
mutta maa pysyy ikuisesti.
Aurinko nousee, aurinko laskee,
kiirehtii nousunsa sijoille ja nousee taas.
Tuuli menee etelään ja kääntyy pohjoiseen,
kiertää kiertämistään,
ja samalle kierrolleen tuuli palaa.
Kaikki joet laskevat mereen,
mutta meri ei täyty,
ja minne joet ovat laskeneet,
sinne ne yhä edelleen laskevat.
Kaikki sanat uupuvat kesken,
kukaan ei saa sanotuksi kaikkea.
Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä
eikä korva täyttään kuulemisesta.
Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina,
mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen:
ei ole mitään uutta auringon alla.
Vaikka jostakin sanottaisiin: katso, tämä on uutta,
on sitäkin ollut jo muinoin,
kauan ennen meitä.
Menneistä ei jää muistoa,
eikä jää tulevistakaan –
mennyt on unohdettu,
ja tulevakin unohdetaan kerran.
Saarnaaja etsii elämän tarkoitusta
Minä, Saarnaaja, olin Israelin kuninkaana Jerusalemissa. Minä ryhdyin etsimään viisautta ja tutkimaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämän raskaan tehtävän on Jumala antanut ihmisen vaivaksi. Minä katselin kaikkea työtä, jota auringon alla tehdään, ja katso: kaikki se on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Käyrä ei voi olla suora,
puuttuvaa ei voi laskea mukaan.
Minä sanoin sydämessäni: olen hankkinut yhä enemmän viisautta, enemmän kuin kukaan, joka on hallinnut Jerusalemissa ennen minua, minun sydämeni on tallettanut tietoa ja viisautta. Ja minä halusin ottaa selville, mikä on tietoa ja viisautta, mikä taas mielettömyyttä ja typeryyttä. Mutta minä havaitsin, että tuulta vain tavoittelin. Sillä
missä on paljon viisautta, siellä on paljon huolta,
ja joka tietoa lisää, lisää tuskaa.
Minä sanoin sydämessäni: antaudunpa iloon, nautin elämän onnesta! Mutta sekin oli turhuutta. Naurusta minä sanoin: joutavaa!, ja ilosta: mitä hyötyä siitä on?
Päätin sitten virkistää itseäni viinillä – päästämättä silti viisautta ohjaksista – ja sillä tavoin antaa mielettömyydelle vallan, kunnes näkisin, mitä ihmisen on paras tehdä vähinä elinpäivinään tämän taivaan alla.
Minä ryhdyin suuriin töihin: rakensin itselleni taloja, istutin viinitarhoja sekä puistoja ja puutarhoja, joissa kasvoi kaikenlaisia hedelmäpuita, tein itselleni lammikoita kastellakseni niiden vedellä metsikön puita. Minä hankin orjia ja orjattaria, ja heitä syntyi myös talossani; minulla oli karjaa, raavaita, lampaita ja vuohia, enemmän kuin kenelläkään, joka oli hallinnut Jerusalemissa ennen minua. Kokosin itselleni myös kultaa ja hopeaa, kuninkaiden aarteita ja maakuntien rikkauksia. Minä hankin laulajia ja laulajattaria ja miehen nautintoja: vaimon, jopa useita vaimoja. Minä tulin mahtavaksi, mahtavammaksi kuin yksikään edeltäjäni Jerusalemissa. Silti säilytin kaikessa viisauteni. Minä en evännyt silmiltäni mitään, mitä ne halusivat, enkä kieltänyt sydämeltäni yhtäkään iloa. Vaivannäköni tuloksista minun sydämeni iloitsi, sen palkan sain kaikesta ponnistelustani. Mutta kun tarkastelin töitä, joita käteni olivat tehneet, ja vaivaa, jonka olin nähnyt, minä havaitsin: kaikki se oli turhuutta ja tuulen tavoittelua. Mistään ei ole mitään hyötyä auringon alla.
Kun minä aloin vertailla toisaalta viisautta, toisaalta mielettömyyttä ja typeryyttä – mitäpä kukaan kuninkaan jälkeen tuleva osaa tehdä muuta kuin mitä ennenkin on tehty? – niin totesin, että viisaus on kyllä tyhmyyttä hyödyllisempi niin kuin valo on hyödyllisempi pimeyttä, sillä
viisaalla on silmät päässä,
tyhmä hapuilee pimeässä.
Mutta havaitsin myös, että sama kohtalo tapaa molemmat. Silloin minä tajusin: minun käy kuin tyhmän – sama kohtalo tapaa myös minut! Miksi siis olen niin määrättömästi tavoitellut viisautta? Päättelin mielessäni: turhuutta on ollut sekin. Viisaasta ei jää ikuista muistoa enempää kuin tyhmästäkään, tulevina päivinä molemmat unohdetaan. Niin kuolee viisas kuin tyhmäkin! Ja minä vihasin koko elämää, sillä kaikki, mitä auringon alla tapahtuu, oli minusta pelkkää pahaa, turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Minä vihasin sitä vaivannäköä, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla, koska minun täytyy jättää sen tulokset seuraajalleni. Ja kuka tietää, onko hän viisas vai tyhmä? Silti hän kerran hallitsee kaikkea, minkä olen täällä vaivaa nähden ja viisauden avulla saanut aikaan. Sekin on turhuutta. Minä antauduin epätoivon valtaan kaiken sen vaivannäön vuoksi, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla. Sillä voihan käydä niin, että kaiken, minkä on vaivaa nähden ja viisaasti, taitavasti ja menestyen saanut aikaan, joutuu sitten jättämään toiselle, vaikka tämä ei ole nähnyt siitä lainkaan vaivaa. Sekin on turhuutta ja suuri vääryys. Tosiaankin, mitä ihminen silloin saa korvaukseksi vaivannäöstään ja sydämensä pyrkimyksestä, kaikesta, millä hän itseään rasittaa auringon alla? Ovathan hänen päivänsä pelkkää huolta ja hänen työnsä murhetta, eikä hänen mielensä saa lepoa edes yöllä. Tämäkin on turhuutta.
Kaikki tulee Jumalan kädestä
Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä. Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä? Sille, joka on hänelle mieleen, hän antaa viisautta, tietoa ja iloa, mutta syntisen hän panee kokoamaan ja kartuttamaan hyvää sille, joka on hänelle mieluinen. Mutta tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Kaikella on määräaika
Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
aika surmata
ja aika parantaa,
aika on purkaa
ja aika rakentaa,
aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,
aika etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
aika rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.
Mitä hyötyä on vaivannäöstä
sille, joka työtä tekee?
Olen katsellut kaikkea aherrusta,
jonka Jumala on antanut ihmisille
heidän rasituksekseen.
Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi
ja asettanut iäti jatkumaan,
mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja,
ei niiden alkua eikä loppua.
Minä oivalsin,
ettei ihmisellä ole muuta onnea
kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä.
Mutta Jumalan lahja on sekin,
että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä
syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista.
Minä oivalsin,
että kaikki, minkä Jumala tekee,
pysyy ikuisesti.
Siihen ei ole lisäämistä
eikä siitä vähentämistä.
Jumala on niin tehnyt, että häntä pelättäisiin.
Mitä nyt on, sitä on ollut ennenkin,
ja mitä vastedes on, sitäkin on ollut ennen.
Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt.
Ihmisen arvottomuus
Vielä minä näin auringon alla:
oli oikeuspaikka – ja siellä vääryys,
oli tuomioistuin – ja sielläkin vääryys.
Minä ajattelin itsekseni:
Jumala tuomitsee oikein, niin syyttömän kuin syyllisen,
sillä jokaisella asialla ja teolla on aikansa.
Ja minä ajattelin: Näin tapahtuu ihmisten vuoksi. Jumala koettelee heitä, jotta he ymmärtäisivät olevansa pelkkiä luontokappaleita. Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden, kaikki on turhuutta. Kaikki menee samaan paikkaan:
kaikki on tullut tomusta
ja kaikki palaa tomuun.
Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös ja vajoaako eläinten henki alas maahan? Minä havaitsin, ettei ole mitään parempaa kuin nyt iloita teoistaan. Sellainen on ihmisen osa. Kuka hänet toisi takaisin näkemään, mitä hänen jälkeensä tapahtuu?
Minä katselin sitten kaikkea sortoa, jota harjoitetaan auringon alla.
Katso: sorrettujen kyynelet!
Ei ole heillä lohduttajaa.
Katso: sortajien väkivalta!
Eikä lohduttajaa ole.
Silloin minä ylistin vainajia, jotka ovat kuolleet – ylistin onnellisemmiksi kuin ovat ne, jotka vielä elävät; ja näitä kumpiakin onnellisemmaksi ylistin sitä, joka ei ole syntynytkään ja jonka ei ole tarvinnut nähdä sitä pahaa, mitä auringon alla tapahtuu.
Minä näin kaikessa vaivannäössä, työssä ja menestyksessä vain ihmisten keskinäistä kateutta. Tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
Tyhmä istuu kädet ristissä
ja kalvaa omaa lihaansa.
Parempi on kourallinen levossa
kuin kahmalon täysi
vaivaa nähden ja tuulta tavoitellen.
Yksinäisyys
Minä näin lisää turhuutta auringon alla:
joku ihminen on aivan yksin, hänellä ei ole ketään,
ei poikaa, ei veljeä.
Silti hänen vaivannäöllään ei ole loppua
eikä hänen silmänsä saa rikkaudesta kyllikseen.
»Ketä varten minä näen vaivaa
ja kieltäydyn kaikesta hyvästä?»
Tämäkin on turhuutta, surkeaa ja turhaa.
Kaksin on parempi kuin yksin,
sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan.
Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan,
mutta voi yksinäistä, joka kaatuu –
häntä auttamassa ei ole ketään.
Ja jos kaksi makaa yhdessä, on molemmilla lämmin,
mutta kuinka yksinäisellä voisi olla lämmin?
Yksinäisen kimppuun on helppo käydä,
mutta kaksi pitää puolensa,
eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.
Maailman kunnia katoaa
Parempi on köyhä ja viisas nuorukainen
kuin vanha ja tyhmä kuningas,
joka ei enää kuuntele toisten neuvoja.
Tosiaankin: nuorukainen lähti vankilasta
ja tuli kuninkaaksi,
vaikka oli syntynyt köyhänä tuon toisen hallitessa.
Minä näin, miten kaikki kynnelle kykenevät auringon alla
asettuivat kannattamaan nuorukaista,
joka nyt nousi valtaistuimelle.
Määrätön on joukko jokaisen ympärillä,
joka nousee kansan johtajaksi,
mutta jälkipolvet eivät häntä ihaillen muista.
Turhuutta ja tuulen tavoittelua on sekin.
Jumalanpalveluksesta
Astu varoen Jumalan huoneeseen.
On parempi mennä vain kuuntelemaan
kuin uhraamaan tyhmien tavoin,
jotka tietämättömyyttään tekevät pahaa.
Facebook-ryhmä
Päivän materiaali tulee myös omaan Facebook-ryhmäänsä. Keskustellaan yhdessä!
Liity mukaan Facebook-ryhmään tämän linkin kautta.
Livekirkko
Tämä päivittäinen katkelmajaottelu on Livekirkko ry:n raamatunlukuohjelmasta, jonka perusteella luemme Raamatun kronologisesti kannesta kanteen vuoden aikana.
Meillä on evankeliumi tehtävänä. Livekirkko tarjoaa kristillistä sisältöä ihmisille siellä, missä he ovat.
Raamatunkäännös vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan. Tekijänoikeudet kirkon keskusrahasto.
