Pitkä kaamosaika on jäänyt taakse. Kuukausien pimeys, jolloin aurinko viipyy vain hetken horisontin yläpuolella tai ei nouse ollenkaan on päättynyt. Valon määrä lisääntyy päivä päivältä ja se tuo mukanaan kevään ja uuden elämän. Pimeys ei ole ikuista- se on vain yksi vaihe, joka antaa tilaa uudelle kirkkaudelle.
Elämässäkin me koemme toisinaan synkkiä vaiheita. Vastoinkäymiset, taloudelliset haasteet, yksinäisyys ja läheisen kuolema ja epävarmuus voi tuntua loputtomalta kaamokselta, jossa toivo on himmeä kajastus horisontissa tai sitä ei näe lainkaan.
Mutta aivan kuten vuodenaikojen kierto tuo lopulta kevään ja valon, myös Jumala kantaa meidät elämän pimeiden hetkien yli.
Psalmissa 23:4 sanotaan:
”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.”
Jumalan läsnäolo ei poista kaikkia elämän haasteita, mutta se antaa voiman kulkea niiden läpi. Hän kantaa silloin, kun omat voimat ei riitä, valaisee tien silloin, kun kaikki näyttää synkältä, ja antaa uuden alun, kun tuntuu, että kaikki on menetetty.
Jeesus itse sanoo Johanneksen evankeliumissa, että:
”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo” ( Joh. 8:12)
Pian on pääsiäinen. Annetaan Jumalan Sanan valaista tietämme valmistautuessamme vastaanottamaan ylösnoussut Jeesus. Hän tuo valon pimeyteen ja kirkkauden elämäämme. Uskotaan siihen.
Haluatko kirjoittaa omia hartaustekstejäsi sivustollemme tai auttaa muissa vapaaehtoistehtävissä, kuten esirukoilijana? Lue lisää ja ilmoittaudu vapaaehtoiseksi tällä sivulla.