Päivän teksti
Natanin viesti ja Daavidin katumus
Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: »Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.»
Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: »Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.»
Silloin Natan sanoi Daavidille: »Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä. Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin. Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.’ Herra sanoo näin: ’Minä nostan omasta perheestäsi onnettomuuden sinua vastaan, ja silmiesi edessä otan sinulta omat vaimosi ja annan heidät toiselle, joka makaa vaimojesi kanssa keskellä kirkasta päivää. Sinä olet tehnyt tekosi salassa, mutta minä teen tämän teon koko Israelin nähden, keskellä kirkasta päivää.’»
Silloin Daavid sanoi Natanille: »Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.» Natan vastasi: »Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla. Mutta koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee.»
Daavidin ja Batseban poika kuolee
Sitten Natan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Urian vaimo oli synnyttänyt Daavidille, ja lapsi sairastui pahoin. Daavid kääntyi pojan vuoksi Jumalan puoleen, paastosi ja vietti yönsä maaten paljaalla lattialla. Hovin vanhimmat tulivat hänen luokseen ja yrittivät saada hänet nousemaan, mutta hän ei suostunut eikä myöskään syönyt mitään heidän kanssaan.
Seitsemäntenä päivänä lapsi kuoli. Palvelijat eivät uskaltaneet kertoa Daavidille lapsen kuolemasta, sillä he ajattelivat: »Kun me puhuimme hänelle pojan vielä eläessä, hän ei kuunnellut meitä. Kuinka me nyt voisimme sanoa hänelle, että poika on kuollut? Hän voi tehdä jotakin epätoivoista.» Huomatessaan palvelijoidensa kuiskailevan keskenään Daavid ymmärsi, että lapsi oli kuollut. Hän kysyi heiltä: »Onko lapsi kuollut?» He vastasivat: »On.»
Silloin Daavid nousi maasta, peseytyi, voiteli itsensä ja vaihtoi vaatteensa. Sitten hän meni pyhäkköön ja kumartui maahan rukoilemaan. Kotiin palattuaan hän pyysi syötävää, ja hänelle tuotiin ruokaa ja hän söi. Palvelijat kysyivät: »Mitä tämä tarkoittaa? Kun poika oli vielä elossa, sinä paastosit ja itkit, mutta nyt, kun hän on kuollut, sinä nouset ja rupeat syömään.» Hän vastasi: »Kun poika oli elossa, minä paastosin ja itkin, sillä ajattelin: ’Ehkäpä Herra armahtaa minua ja lapsi saa elää.’ Miksi nyt enää paastoaisin, kun hän on kuollut? Voinko saada hänet takaisin elämään? Minä menen aikanaan hänen luokseen, mutta hän ei voi palata minun luokseni.»
Daavid lohdutti vaimoaan Batsebaa. Hän meni tämän luo ja makasi hänen kanssaan, ja vaimo synnytti pojan, joka sai nimekseen Salomo. Herra rakasti poikaa ja lähetti profeetta Natanin tuomaan sanan, että pojalle oli Herran vuoksi annettava nimi Jedidja.
Daavid valtaa Rabban
Joab hyökkäsi ammonilaisten pääkaupungin Rabban kimppuun ja valtasi kuninkaan alakaupungin. Hän lähetti Daavidin luo sananviejiä ja käski sanoa: »Olen hyökännyt Rabbaan ja vallannut jo Vesikaupungin* . Kokoa nyt loput sotaväestä, pystytä tänne leirisi ja valloita kaupunki, ennen kuin minä valtaan sen ja saan sen nimiini.» Daavid keräsi koko väkensä ja lähti Rabbaan, ja hän hyökkäsi kaupunkia vastaan ja valtasi sen. Daavid otti ammonilaisten kuninkaan päästä jalokivin koristetun kultaisen otsarivan, talentin painoisen, ja siitä tuli hänen kruununsa. Hän vei kaupungista runsaasti muutakin saalista. Kaupungin asukkaat hän kuljetti pois ja pani pakkotyöhön: toiset joutuivat sahaamaan kiviä, toiset tekemään tiiliä, toiset saivat käteensä rautaisen kuokan tai kirveen. Näin hän teki kaikille ammonilaisten kaupungeille. Sen jälkeen hän palasi koko sotaväki mukanaan Jerusalemiin.
Amnon ja Tamar
Daavidin pojalla Absalomilla oli kaunis sisar nimeltä Tamar, ja Daavidin poika Amnon rakastui häneen. Amnon tuli aivan sairaaksi intohimosta sisarpuoltaan Tamaria kohtaan. Mutta tämä oli neitsyt, ja Amnonista näytti mahdottomalta päästä lähestymään häntä. Amnonilla oli Jonadab-niminen ystävä, Daavidin veljen Simean poika, hyvin neuvokas mies. Jonadab sanoi Amnonille: »Miksi sinä, kuninkaan poika, näytät aamu aamulta yhä surkeammalta? Etkö kertoisi minulle?» Amnon vastasi: »Olen rakastunut Tamariin, veljeni Absalomin sisareen.» Jonadab sanoi: »Mene vuoteeseen ja tekeydy sairaaksi. Kun isäsi tulee sinua katsomaan, sano hänelle: ’Tulisipa sisareni Tamar tänne ja antaisi minulle parantavaa ruokaa. Hän saisi valmistaa ruoan minun nähteni, tässä silmieni edessä, ja minä söisin sen hänen kädestään.’»
Amnon meni makuulle ja tekeytyi sairaaksi. Kun kuningas tuli katsomaan häntä, hän sanoi: »Tulisipa sisareni Tamar tänne ja leipoisi minun silmieni edessä kaksi kakkua, niin että saisin syödä ne hänen kädestään.» Daavid lähetti silloin Tamarille palatsiin sanan: »Mene veljesi Amnonin taloon ja valmista hänelle syötävää.» Tamar meni veljensä Amnonin taloon, jossa tämä makasi. Hän vaivasi taikinan, leipoi veljensä silmien edessä kakkuja ja paistoi ne. Sitten hän otti pannun ja kaatoi kakut Amnonin syötäväksi. Mutta Amnon ei suostunut syömään vaan sanoi: »Toimittakaa kaikki ulos täältä.» Kun kaikki olivat menneet pois, hän sanoi Tamarille: »Tuo ruoka tänne sisähuoneeseen, niin minä syön sinun kädestäsi.» Tamar otti leipomansa kakut ja vei ne veljelleen sisähuoneeseen. Mutta kun hän tarjosi niitä Amnonille syötäväksi, tämä tarttui häneen ja sanoi: »Tule ja makaa kanssani, sisareni!» Tamar sanoi: »Veljeni, älä häpäise minua! Sellaista ei tehdä Israelissa! Älä tee niin mieletöntä tekoa! Kuinka minä voisin koskaan päästä eroon häpeästäni? Ja kaikki Israelissa pitäisivät sinua mielettömänä. Puhu sen sijaan kuninkaan kanssa, hän varmasti suostuu antamaan minut sinulle.» Mutta Amnon ei välittänyt hänen puheestaan, vaan nujersi hänet ja makasi hänet väkisin.
Mutta sen jälkeen Amnonin valtasi voimakas vastenmielisyys Tamaria kohtaan, voimakkaampi kuin rakkaus, jota hän oli sitä ennen tuntenut. Hän sanoi Tamarille: »Nouse ja mene tiehesi!» Tamar vastasi: »Ei, veljeni! Jos ajat minut pois, teet vielä suuremman rikoksen kuin äsken.» Mutta Amnon ei tahtonut kuunnella häntä, vaan kutsui palvelijansa ja sanoi: »Aja tuo tyttö ulos täältä! Ja lukitse ovi hänen jälkeensä!» Tamarilla oli yllään pitkähihainen viitta, jollaista kuninkaan tyttäret käyttivät neitona ollessaan. Amnonin palvelija vei hänet ulos ja lukitsi oven hänen jälkeensä. Tamar sirotti multaa hiuksiinsa, repäisi pitkähihaisen viittansa, kohotti käden päänsä päälle ja meni huutaen pois. Hänen veljensä Absalom sanoi hänelle: »Veljesi Amnon on siis ollut sinun kanssasi, sisareni? Lakkaa huutamasta ja pysy vaiti tästä, hänhän on veljesi. Koeta pysyä rauhallisena.» Ja Tamar jäi yksinäisenä asumaan veljensä Absalomin taloon.
Kun kuningas Daavid kuuli, mitä oli tapahtunut, hän vihastui. Hän ei kuitenkaan tahtonut pahoittaa poikansa Amnonin mieltä, sillä tämä oli hänen esikoisensa ja hänelle rakas. Absalom taas ei puhunut Amnonille mitään, ei hyvää eikä pahaa, mutta vihasi häntä, koska Amnon oli häpäissyt hänen sisarensa Tamarin.
Absalomin kosto
Kaksi vuotta myöhemmin, kun Absalomilla oli Baal-Hasorissa lähellä Efraimia lampaiden keritsiäiset, hän kutsui sinne kaikki kuninkaan pojat. Absalom meni kuninkaan luo ja sanoi: »Palvelijallasi on nyt keritsiäiset. Pyydän, että kuningas miehineen lähtee sinne kanssani.» Mutta kuningas vastasi: »Ei, poikani, emme me kaikki voi lähteä sinne sinun vaivoiksesi.» Absalom koetti suostutella häntä, mutta hän ei taipunut, toivotti vain menestystä hänen juhlalleen. Silloin Absalom sanoi: »Saahan edes veljeni Amnon lähteä meidän kanssamme?» Kuningas kysyi: »Miksi hänen pitäisi lähteä mukaasi?» Mutta Absalom pyysi ja pyysi, kunnes kuningas antoi Amnonin ja muidenkin poikiensa lähteä. Absalom järjesti ruhtinaalliset juomingit ja antoi palvelijoilleen määräyksen: »Pitäkää silmällä, milloin Amnon humaltuu ja tulee huolettomaksi, ja kun sanon teille: ’Tappakaa Amnon’, lyökää hänet kuoliaaksi. Älkää pelätkö, minähän olen teitä käskenyt. Toimikaa rohkeasti ja näyttäkää, että olette miehiä.» Palvelijat tekivät niin kuin Absalom oli käskenyt. Silloin kaikki kuninkaan pojat nousivat, hyppäsivät muuliensa selkään ja pakenivat.
Kun he olivat vielä matkalla, Daavidin korviin kantautui huhu, että Absalom oli tappanut kaikki kuninkaan pojat eikä ketään ollut jäänyt henkiin. Kuningas nousi, repäisi vaatteensa ja heittäytyi maahan, ja kaikki palvelijat, jotka olivat hänen ympärillään, repäisivät hekin vaatteensa. Jonadab, Daavidin veljen Simean poika, sanoi silloin: »Herrani ei pidä luulla, että kaikki kuninkaan pojat ovat kuolleet. Ainoastaan Amnon on surmattu. Tätä Absalom on hautonut siitä päivästä lähtien, jolloin Amnon häpäisi hänen sisarensa Tamarin. Herrani ja kuninkaani ei pidä uskoa, että kaikki kuninkaan pojat olisivat menettäneet henkensä. Ainoastaan Amnon on kuollut.» Mutta Absalom lähti pakoon.
Kohta tämän jälkeen tähystäjä huomasi suuren väkijoukon, joka oli tulossa vuoren rinnettä pitkin. Jonadab sanoi kuninkaalle: »Katso nyt, kuninkaan pojat ovat tulossa. Asia on niin kuin palvelijasi sanoi.» Tuskin hän oli sanonut tämän, kun kuninkaan pojat saapuivat perille. Pojat puhkesivat itkuun, ja myös kuningas ja kaikki hänen miehensä itkivät suureen ääneen.
Absalom pakeni Gesurin kuninkaan Talmain, Ammihudin pojan luo. Daavid suri kauan poikaansa Amnonia. Absalom viipyi Gesurissa kolme vuotta, ja aikaa myöten Daavidin suru Amnonin kuoleman vuoksi tasaantui ja hän alkoi leppyä Absalomille.
Facebook-ryhmä
Päivän materiaali tulee myös omaan Facebook-ryhmäänsä. Keskustellaan yhdessä!
Liity mukaan Facebook-ryhmään tämän linkin kautta.
Livekirkko
Tämä päivittäinen katkelmajaottelu on Livekirkko ry:n raamatunlukuohjelmasta, jonka perusteella luemme Raamatun kronologisesti kannesta kanteen vuoden aikana.
Meillä on evankeliumi tehtävänä. Livekirkko tarjoaa kristillistä sisältöä ihmisille siellä, missä he ovat.
Raamatunkäännös vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan. Tekijänoikeudet kirkon keskusrahasto.
