Päivän teksti

Jerikon valloitus

Jerikon portit olivat tiukasti lukitut israelilaisten takia. Kukaan ei päässyt kaupungista ulos eikä ketään päästetty sisään. Herra sanoi Joosualle: »Minä annan sinun käsiisi Jerikon, sen kuninkaan ja kaikki sen sotilaat. Sotajoukkonne tulee kulkea kaupungin ympäri, kiertää se kerran päivässä kuutena peräkkäisenä päivänä. Seitsemän papin tulee kantaa seitsemää oinaansarvista torvea liitonarkun edellä. Seitsemäntenä päivänä teidän on kierrettävä kaupunki seitsemän kertaa, ja pappien on puhallettava torviin. Kun torviin puhalletaan ja te kuulette niiden äänen, koko kansan on kohotettava sotahuuto. Silloin kaupungin muurit sortuvat ja joukkonne voivat hyökätä kaupunkiin, joka mies siitä paikasta, missä sattuu seisomaan.»

 

Joosua, Nunin poika, kutsui papit luokseen ja sanoi heille: »Teidän on kannettava liitonarkkua, ja seitsemän papin on kuljettava seitsemää oinaansarvitorvea kantaen Herran arkun edellä.» Kansalle hän sanoi: »Lähtekää liikkeelle ja kiertäkää kaupungin ympäri. Etujoukon miesten on kuljettava taisteluvalmiina Herran arkun edellä.»

 

Kun Joosua oli puhunut kansalle, seitsemän pappia lähti seitsemää oinaansarvitorvea kantaen kulkemaan Herran liitonarkun edellä. He puhalsivat torviin, ja Herran arkku seurasi heidän jäljessään. Taisteluvalmis etujoukko marssi torviin puhaltavien pappien edellä, ja jälkijoukko tuli arkun perässä puhaltaen torviin. Joosua oli sanonut israelilaisille: »Älkää kohottako sotahuutoa älkääkä muutenkaan melutko. Sanaakaan ette saa päästää suustanne, ennen kuin minä käsken teidän kohottaa sotahuudon. Silloin teidän on huudettava.» Herran arkkua kannettiin näin kaupungin ympäri yhden kerran. Sitten arkku vietiin yöksi leiriin.

 

Heti seuraavana aamuna Joosua lähetti papit taas kantamaan Herran liitonarkkua. Ne seitsemän pappia, jotka kantoivat seitsemää oinaansarvitorvea Herran arkun edellä, puhalsivat kulkiessaan jatkuvasti torviinsa. Etujoukon miehet marssivat heidän edellään, ja jälkijoukko tuli Herran arkun perässä herkeämättä torviinsa puhaltaen. Myös toisena päivänä he kiersivät kaupungin yhden kerran ja palasivat sitten leiriin. Näin he tekivät kaikkiaan kuutena päivänä.

 

Seitsemäntenä päivänä he lähtivät liikkeelle jo aamun sarastaessa ja kiersivät kaupungin samalla tavoin, mutta nyt seitsemän kertaa. Vain sinä päivänä he kiersivät kaupungin seitsemän kertaa. Kun papit seitsemännen kierroksen jälkeen puhalsivat torviinsa, Joosua antoi israelilaisille käskyn: »Kohottakaa sotahuuto! Herra antaa kaupungin teidän käsiinne. Koko kaupunki ja kaikki, mitä siellä on, julistetaan Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhotaan. Vain portto Rahab ja kaikki ne, jotka ovat hänen talossaan, saavat jäädä henkiin, sillä hän piilotti tiedustelijat, jotka olimme lähettäneet. Varokaa ryöstämästä itsellenne sellaista, mikä on julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi, ettette saattaisi Herran kiroukseen koko Israelin leiriä ja syöksisi sitä tuhoon. Kaikki hopea ja kulta sekä kaikki pronssi- ja rautaesineet on pyhitettävä Herralle ja vietävä Herran aarteiden joukkoon.»

 

Kansa kohotti sotahuudon, kun papit puhalsivat torviinsa. Heti torvien äänen kuultuaan kansa kohotti sotahuudon. Silloin Jerikon muurit sortuivat, ja joukot hyökkäsivät kaupunkiin, joka mies siitä paikasta missä seisoi. Näin israelilaiset valtasivat kaupungin. He olivat julistaneet Herralle kuuluvaksi uhriksi kaiken, mitä kaupungissa oli, ja niin he surmasivat miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, härät, lampaat, vuohet ja aasit.

 

Mutta niille kahdelle miehelle, jotka olivat olleet vakoilemassa maata, Joosua sanoi: »Menkää portto Rahabin taloon ja tuokaa tänne hänet ja kaikki hänen omaisensa, niin kuin valalla vannoen hänelle lupasitte.» Miehet, jotka olivat olleet vakoojina, kävivät hakemassa Rahabin sekä hänen vanhempansa, veljensä ja muut omaisensa ja toivat heidät Israelin leirin ulkopuolelle. Mutta itse kaupungin ja kaiken, mitä siellä oli, israelilaiset polttivat poroksi. Vain hopean ja kullan sekä pronssi- ja rautaesineet he antoivat Herran pyhäkön omaisuudeksi. Joosua jätti henkiin portto Rahabin, hänen isänsä suvun ja kaikki muutkin hänen omaisensa, koska Rahab oli piilottanut tiedustelijat, jotka Joosua lähetti vakoilemaan Jerikoa. Rahabin suku elää israelilaisten keskuudessa vielä tänäkin päivänä.

 

Kun Jeriko oli hävitetty, Joosua julisti kansalle tämän varoituksen: »Herran kirous kohtaa sitä, joka uudelleen rakentaa Jerikon kaupungin. Kaupungin perustusten laskeminen maksaa hänen esikoisensa hengen ja porttien pystyttäminen hänen nuorimman poikansa hengen.»

 

Herra oli Joosuan kanssa, ja Joosuan maine levisi yli koko maan.

 

Akanin rikkomus

Kaikki israelilaiset eivät noudattaneet Herran käskyä. Juudan heimoon kuuluva Akan, jonka isä oli Karmi, Serahin pojan Sabdin poika, otti itselleen saalista, joka oli julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi. Tämän vuoksi Herra vihastui israelilaisiin.

 

Joosua lähetti Jerikosta miehiä Ain kaupunkiin, joka on Betelin itäpuolella lähellä Bet-Avenia, ja sanoi heille: »Lähtekää vakoilemaan Ain seutua.» Miehet menivät. Palattuaan Joosuan luo he sanoivat hänelle: »Ain kaupunki on pieni, sinne on turha lähettää kaikkia joukkoja. Kaksi- tai kolmetuhatta miestä riittää kukistamaan sen. Älä suotta vie sinne koko kansaa.» Israelilaisia lähti Ain kaupunkia vastaan noin kolmetuhatta miestä, mutta heidät lyötiin pakoon. Ain miehet ajoivat israelilaisia takaa kaupunkinsa portilta jyrkänteelle saakka ja surmasivat rinteeseen kolmekymmentäkuusi miestä. Silloin israelilaisten rohkeus petti, ja he vapisivat pelosta.

 

Joosua ja Israelin vanhimmat repäisivät vaatteensa. He lankesivat kasvoilleen maahan Herran liitonarkun eteen, sirottivat multaa hiuksiinsa ja viipyivät arkun edessä iltaan saakka. Joosua sanoi: »Voi Herra, minun Jumalani! Miksi toit tämän kansan Jordanin yli? Halusitko antaa meidät amorilaisten tuhottaviksi? Kunpa olisimme ymmärtäneet jäädä Jordanin toiselle puolelle! Herrani, mitä minä enää voin sanoa, kun Israel on kääntynyt pakoon vihollistensa tieltä? Kun kanaanilaiset ja kaikki muut tämän maan kansat saavat kuulla tästä, he saartavat meidät ja hävittävät meidät ja meidän nimemmekin maan päältä. Miten sinä silloin pelastat oman nimesi kunnian?»

 

Herra sanoi Joosualle: »Nouse! Miksi makaat tuolla tavoin kasvot maassa? Israelilaiset ovat tehneet syntiä. He ovat rikkoneet määräyksen, jonka minä heille annoin. He ovat salaa ottaneet saalista, joka oli julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi. He ovat varastaneet sitä ja kätkeneet sen omien tavaroittensa joukkoon. Nyt he eivät enää voi kestää vihollistensa edessä, vaan joutuvat pakenemaan, sillä Israel on joutunut Herran kiroukseen. Ellette hävitä keskuudestanne Herran omaksi julistettua saalista, minä en enää ole teidän kanssanne. Nouse ja huolehdi siitä, että israelilaiset pyhittävät itsensä huomiseksi. Sano heille: ’Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Sinulla, Israel, on keskuudessasi Herran omaksi julistettua saalista. Sinä et voi kestää vihollistesi edessä, ennen kuin olet poistanut leiristäsi Herran omaksi julistetun tavaran.’ Teidän on huomisaamuna tultava tänne heimoittain. Sen heimon, johon Herran arpa osuu, tulee astua esiin suvuittain. Sen suvun, johon Herran arpa osuu, tulee astua esiin perheittäin, ja sen perheen, johon Herran arpa osuu, tulee astua esiin mies mieheltä. Se, jonka arpa osoittaa syylliseksi ja jonka hallusta löydetään Herralle kuuluvaksi uhriksi julistettua tavaraa, on poltettava, samoin koko hänen perheensä ja kaikki hänen omaisuutensa, koska hän rikkoi Herran määräyksen ja teki sellaisen teon, jota kukaan israelilainen ei saa tehdä.»

 

Seuraavana aamuna Joosua käski israelilaisten astua esiin heimoittain. Arpa osui Juudan heimoon. Sitten hän käski Juudan sukujen astua esiin, ja arpa osui Serahin sukuun. Hän käski Serahin suvun astua esiin perhekunnittain, ja arpa osui Sabdiin. Hän käski Sabdin perheen astua esiin mies mieheltä, ja arpa osui Akaniin, Karmin poikaan, joka oli Serahin pojan Sabdin jälkeläinen ja kuului Juudan heimoon.

 

Joosua sanoi Akanille: »Poikani, anna kunnia Herralle, Israelin Jumalalle, ja tunnusta tekosi. Kerro minulle mitään salaamatta, mitä olet tehnyt.» Akan vastasi Joosualle: »Minä olen todella tehnyt syntiä Herraa, Israelin Jumalaa vastaan. Näin se tapahtui: minä näin saaliin joukossa kauniin babylonialaisen viitan, kaksisataa sekeliä hopeaa ja viidenkymmenen sekelin painoisen kultaharkon, ja silloin minut valtasi niin suuri himo, että otin nämä tavarat. Ne ovat piilossa maassa telttani alla, hopea alimpana.»

 

Joosua lähetti miehiä tarkistamaan asian. He juoksivat teltalle ja löysivät sinne kätketyt tavarat, ja hopea oli alimpana. He ottivat saaliin teltasta, toivat sen Joosuan ja muiden israelilaisten nähtäväksi ja asettivat sen Herran eteen. Sitten Joosua ja muut israelilaiset veivät Akanin, Serahin jälkeläisen, Akorinlaaksoon. He veivät sinne myös hopean, viitan ja kultaharkon, Akanin pojat ja tyttäret, hänen härkänsä, aasinsa ja lampaansa, hänen telttansa ja kaiken muun, mitä hänellä oli. Joosua sanoi: »Miksi syöksit meidät onnettomuuteen? Tänä päivänä Herra syöksee sinut onnettomuuteen.» Israelilaiset kivittivät kuoliaaksi Akanin ja hänen omaisensa ja polttivat heidän ruumiinsa. Sitten he kokosivat paikalle suuren kiviröykkiön, joka on vieläkin olemassa. Näin Herran viha lauhtui. Tämän tapauksen vuoksi paikkaa kutsutaan vielä nytkin Akorinlaaksoksi.

 

Ain kaupungin valloitus ja hävitys

Herra sanoi Joosualle: »Älä pelkää äläkä lannistu. Ota mukaasi koko sotaväki ja lähde kohti Ain kaupunkia. Minä annan sinun käsiisi Ain kuninkaan, hänen kansansa, kaupunkinsa ja koko hänen alueensa. Sinun tulee kohdella Aita ja sen kuningasta samalla tavoin kuin Jerikoa ja sen kuningasta. Aista saatte kuitenkin ryöstää tavaraa ja karjaa. Sijoita miehiä väijyksiin kaupungin toiselle puolen.»

 

Joosua lähti sotaväkensä kanssa kohti Ain kaupunkia. Hän valitsi kolmekymmentätuhatta urheaa sotilasta ja lähetti heidät matkaan yöllä. Hän antoi miehille tämän ohjeen: »Asettukaa väijyksiin kaupungin taakse. Älkää menkö liian kauas kaupungista, vaan olkaa kaikki valmiina. Minä ja ne joukot, jotka ovat minun kanssani, lähestymme kaupunkia. Silloin Ain miehet lähtevät taisteluun meitä vastaan kuten edelliselläkin kerralla, ja me olemme pakenevinamme heidän tieltään. He lähtevät meidän peräämme, ja niin me houkuttelemme heidät ulos kaupungista. He näet luulevat, että me pakenemme heitä kuten viime kerralla. Me juoksemme pakoon heidän edellään, mutta silloin te lähdette väijytyspaikastanne ja valtaatte kaupungin. Herra, teidän Jumalanne, antaa sen teidän käsiinne. Kun olette vallanneet kaupungin, sytyttäkää se palamaan, kuten Herra on käskenyt. Tämä on käskyni teille.»

 

Joosua lähetti miehet matkaan, ja he asettuivat väijyksiin Ain kaupungin länsipuolelle, Betelin ja Ain välille. Joosua vietti sen yön pääjoukon luona.

 

Varhain seuraavana aamuna Joosua tarkasti joukkonsa. Hän ja Israelin vanhimmat lähtivät kansan kärjessä etenemään kohti Aita. Saavuttuaan lähelle kaupunkia joukot leiriytyivät sen pohjoispuolelle; israelilaisten ja kaupungin väliin jäi laakso. Joosua asetti noin viidentuhannen miehen joukon väijyksiin Ain länsipuolelle, Betelin ja Ain välille. Näin siis pääjoukko pystytti leirinsä kaupungin pohjoispuolelle, ja erillinen joukko oli asemissa sen länsipuolella. Joosua vietti sen yön laaksossa.

 

Kun Ain kuningas aamulla näki israelilaiset, hän lähti heti sotajoukkoineen liikkeelle käydäkseen taisteluun israelilaisia vastaan avoimella kentällä, joka oli Jordaninlaakson suunnalla. Mutta hän ei tiennyt, että kaupungin takana oli israelilaisia väijyksissä. Joosua ja hänen sotilaansa olivat joutuvinaan tappiolle ja pakenivat Jordaninlaakson suuntaan. Silloin kaupungin koko muukin väki kutsuttiin ajamaan heitä takaa. Kaikki lähtivät Joosuan perään, ja näin israelilaiset saivat houkutelluksi väen ulos kaupungista. Ainoatakaan miestä ei jäänyt Aihin eikä Beteliin, vaan kaikki lähtivät israelilaisten perään. He jättivät kaupungin suojattomaksi ja ryhtyivät ajamaan israelilaisia takaa.

 

Herra sanoi Joosualle: »Osoita Ain suuntaan tapparalla, joka sinulla on kädessäsi. Minä annan kaupungin sinun valtaasi.» Joosua teki niin kuin Herra käski. Nähdessään Joosuan kohottavan kätensä väijyksissä olleet miehet ryntäsivät esiin, tunkeutuivat kaupunkiin, valtasivat sen ja sytyttivät sen heti palamaan. Ain miehet kääntyivät katsomaan taakseen ja näkivät savun nousevan kaupungista taivaalle. Heiltä oli nyt tie tukossa kumpaankin suuntaan, sillä ne israelilaiset, jotka olivat olleet pakenevinaan autiomaahan, kääntyivätkin takaa-ajajiaan vastaan. Joosua ja muut israelilaiset olivat nähneet, että väijyksissä ollut joukko oli vallannut kaupungin ja että sieltä nousi savu, ja siksi he kääntyivät takaisin ja kävivät Ain miesten kimppuun. Samalla kaupungin vallanneet israelilaiset lähtivät heitä vastaan, ja Ain miehet jäivät kahden israelilaisjoukon väliin. Israelilaiset hyökkäsivät edestä ja takaa ja löivät heidät, niin ettei yksikään päässyt pakoon eikä jäänyt henkiin. Mutta Ain kuninkaan he ottivat kiinni elävänä ja toivat Joosuan eteen.

 

Kun israelilaiset olivat autiomaassa kaupungin ulkopuolella lyöneet Ain miehet, jotka olivat seuranneet heidän kannoillaan, ja nämä oli surmattu viimeiseen mieheen, israelilaisten sotajoukko palasi Aihin, ja loputkin kaupungin asukkaat surmattiin. Tuona päivänä saivat surmansa kaikki Ain asukkaat, kaksitoistatuhatta miestä ja naista. Joosua piti tapparansa kohotettuna eikä antanut kätensä vaipua, ennen kuin israelilaiset olivat tuhonneet Ain asukkaat, jotka oli julistettu Herralle kuuluvaksi uhriksi. Karja ja muu omaisuus otettiin kuitenkin ryöstösaaliiksi. Israelilaiset noudattivat kaikessa käskyä, jonka Herra oli Joosualle antanut. Joosua poltti Ain kaupungin, ja siitä tuli autio rauniokumpu, jollainen se on vielä tänäkin päivänä. Mutta Ain kuninkaan hän surmasi, ja ruumis sai riippua puussa iltaan saakka. Auringon laskettua Joosua käski ottaa ruumiin alas. Se heitettiin kaupunginportin ulkopuolelle ja sen päälle kasattiin suuri kiviröykkiö, joka on siellä vielä tänäkin päivänä.

 

Joosua lukee lain Ebalinvuorella

Niihin aikoihin Joosua rakensi Ebalinvuorelle alttarin Herralle, Israelin Jumalalle. Alttari rakennettiin kokonaisista luonnonkivistä, joihin rautainen työkalu ei ollut koskenut. Näin oli Mooses, Herran palvelija, käskenyt israelilaisten tehdä, ja tämä määräys on kirjoitettu Mooseksen lain kirjaan. Israelilaiset uhrasivat alttarilla polttouhreja ja yhteysuhreja. Ebalinvuorella Joosua jäljensi israelilaisten nähden kiviin sen lain, jonka Mooses oli kirjoittanut.

 

Koko Israel, niin muukalaiset kuin syntyperäiset israelilaisetkin, kaikki kansan vanhimmat, päällysmiehet ja tuomarit seisoivat arkun molemmin puolin niiden leeviläispappien edessä, joiden tehtävänä oli kantaa Herran liitonarkkua. Puolet kansasta katsoi Garisiminvuorta kohti ja toinen puoli Ebalinvuorta kohti. Mooses, Herran palvelija, oli näet määrännyt, että Israelin kansa oli siunattava tällä tavoin. Sitten Joosua luki ääneen koko lain, sekä siunaukset että kiroukset, juuri niin kuin lain kirjaan oli kirjoitettu. Joosua ei jättänyt lukematta sanaakaan siitä, mitä Mooses oli käskenyt. Häntä kuulemassa oli koko Israelin kansa, miehet, naiset ja lapset sekä kansan parissa asuvat muukalaiset.


Facebook-ryhmä

Päivän materiaali tulee myös omaan Facebook-ryhmäänsä. Keskustellaan yhdessä!
Liity mukaan Facebook-ryhmään tämän linkin kautta.

Livekirkko

Tämä päivittäinen katkelmajaottelu on Livekirkko ry:n raamatunlukuohjelmasta, jonka perusteella luemme Raamatun kronologisesti kannesta kanteen vuoden aikana.

Meillä on evankeliumi tehtävänä. Livekirkko tarjoaa kristillistä sisältöä ihmisille siellä, missä he ovat.


Raamatunkäännös vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan. Tekijänoikeudet kirkon keskusrahasto.