Evankeliumi kuuluu kaikelle kansalle ja Livekirkolla on tehtävä pitää esillä Jumalan Sanaa.

Livekirkko näyttää jouluna 2019 jokaisen adventtisunnuntain jumalanpalveluksen lisäksi jouluaaton-, joulupäivän- sekä tapaninpäivän hartaudet suorana lähetyksenä! Tämän ohella julkaisemme materiaalia mm. joulupaastosta, joulun raamatunkohdista sekä ylläpidämme esirukouspalvelua.

Lahjoitettavat rahat menevät lyhentämättömänä evankeliumin levittämistyöhön!

Joulun aika muuttuu vuosi vuodelta kaupallisemmaksi ja ihmisillä on yhä enemmän kiireitä. Nämä tekijät syövät mahdollisuutta jaksaa, ehtiä tai edes haluta lähteä kirkkoon. Livekirkko ei tee turhaksi ns. “fyysisten, perinteisten seurakuntien” tekemää työtä, vaan tarjoaa mahdollisuuden hengellisen elämän harjoittamiseen missä ja milloin vain.

Emme saa tukea seurakunnilta tai muilta kristillisiltä tahoilta, joten toimintamme pyörii vain kannattajajäsenten sekä lahjoitusten turvin. Yhdessä eri ihmisten kanssa voimme ylläpitää ja levittää evankeliumin ilosanomaa yhä useammille ihmisille!

Voit myös lahjoittaa suoraan tilille:
Holvi Payment Services Oy
FI98 7997 7995 2920 47, HOLVFIHH
merkitse viestikenttään ”Livekirkon joulukeräys” ja halutessa muu viestisi.

Katso muut tukimahdollisuudet osoitteesta livekirkko.fi/joulu

Livekirkosta:

Livekirkko on meitä jokaista varten ja koostuu meistä, jokaisesta ihmisestä aivan kuten seurakunnat, jumalanpalvelusyhteisöt ja koko yhteinen kirkkommekin.

Livekirkon pohja on evankelis-luterilaisissa seurakunnissa, mutta sisältömme tavoittaa laajasti yleisöä eri kristillisistä seurakunnista. Tämä on harvinaista varsinkin internet-sisällöntuotannossa!
Sosiaalisessa mediassa laajimmat seuraajaryhmämme ovat iältään 35-44 ja 25-34 –vuotiaita. Nuoret aikuiset ja ruuhkavuosien keskellä elävät ovat he, joita fyysiset seurakunnat pyrkivät tavoittamaan aktiivisesti!

Luvut

• Tavoitamme sosiaalisessa mediassa 121 000 ihmistä /vko
• Livekirkko.fi -sivustolla käy yli 1000 kävijää /vko
• Esirukouspyyntöjä jätetään n. 20-30 /pvä
• Facebook -seurakuntayhteisössä yli 100 aktiivista jäsentä

RAHANKERÄYSLUPA RA/2019/372

Rahankeräysluvan saaja
Livekirkko ry

Rahankeräysluvan myöntäjä
Helsingin poliisilaitos

Rahankeräysluvan numero ja myöntämisajankohta
RA/2019/372, myönnetty 18.04.2019

Kerättävien varojen käyttötarkoitus
Kerätyt varat käytetään:
1) Suorien lähetysten mahdollistamiseen seurakunnista. Mm. kalusto- ja lisenssimaksuihin sekä muiden tekniikkakulujen ylläpitoon
2) Hengellisten sisältöjen ja julkaisuiden valmisteluun ja tuotantoon
3) Sivuston ja yhdistyksen toimintojen yleiseen kehittämiseen
4) Yhdistyksen ja sen toimintojen yleiseen markkinointiin

Toimeenpanoaika ja -alue
Lupa on voimassa 18.04.2019 -12.04.2020 Helsingin poliisilaitoksen alueella.