Joulun aika on monille vuoden odotetuin hetki. Se saapuu keskelle pimeintä vuodenaikaa, tuoden mukanaan valoa, tuoksuja ja muistoja. Samaan aikaan elämme kulttuurissa, jossa joulu on verhoutunut paksuun kaupallisuuden ja kiireen kerrokseen. Mainokset kehottavat meitä ostamaan, suorittamaan ja rakentamaan täydelliset puitteet.
Kristitylle joulunvietto on kuitenkin pohjimmiltaan jotain aivan muuta. Se on vastaliike suorittamiselle. Se on pysähtymistä suuren ihmeen äärelle: Jumala tuli ihmiseksi. Tässä artikkelissa sukellamme kristillisen joulun juurille, tarkastelemme juhlaa Raamatun valossa ja pohdimme, kuinka vanhat kristilliset perinteet voivat yhä tänään auttaa meitä löytämään joulun todellisen rauhan.
Raamatun valo: Lupauksesta täyttymykseen
Jotta voimme viettää joulua sen oikeassa merkityksessä, meidän on palattava alkulähteille. Raamatun valossa joulu ei ala Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta, vaan paljon kauempaa – ihmiskunnan kaipauksesta ja Jumalan lupauksista.
Profeetta Jesaja sanoo satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää:
”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 9:1)
Kristillinen joulu on vastaus tähän pimeyteen. Se on kertomus siitä, kuinka Jumala ei hylännyt luomakuntaansa oman onnensa nojaan. Joulun teologinen ydin on inkarnaatio, lihaksi tuleminen. Johanneksen evankeliumi tiivistää tämän järisyttävällä tavalla: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14).
Kun luemme joulukertomusta Raamatusta, huomaamme sen olevan riisuttu kaikesta turhasta kimalluksesta. Se on karu ja arkinen, mutta samalla taivaallinen.
Nöyryys: Kuninkaiden Kuningas ei synny palatsiin, vaan eläinten syöttökaukaloon. Tämä kertoo meille Jumalan luonteesta; hän lähestyy meitä alhaalta päin, samalta tasolta, jotta kukaan ei pelkäisi lähestyä häntä.
Syrjäytyneet: Ensimmäiset jouluvieraat eivät olleet eliittiä, vaan paimenia – aikansa halveksittua työväkeä. Joulun sanoma kuuluu siis erityisesti heille, jotka kokevat olevansa ulkopuolisia tai ”epäonnistuneita”.
Ilosanoma: Enkelin viesti paimenille oli: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” (Luuk. 2:10).
Raamatun valossa joulunvietto ei siis vaadi täydellistä kotia tai kalliita lahjoja. Se vaatii vain avoimen sydämen, joka on valmis ottamaan vastaan Vapahtajan.
Adventin aika: Valmistautuminen sydämessä
Kristillinen joulunvietto ei ole vain yksi päivä tai aattoilta. Se on matka, joka alkaa adventista. Sana adventti tulee latinasta (adventus Domini) ja tarkoittaa Herran saapumista.
Nykyaikana adventti on usein vain kalenterin luukkujen avaamista, mutta hengellisessä mielessä se on ”pieni paasto” – aikaa hiljentää tahtia ja valmistella sydäntä.
Ensimmäinen adventti on riemun juhla, Hoosiannan laulamista. Se muistuttaa meitä siitä, kuinka Jeesus ratsasti Jerusalemiin nöyränä kuninkaana.
Toinen, kolmas ja neljäs adventtisunnuntai syventävät odotusta. Ne kutsuvat meitä parannukseen ja hiljentymiseen. Kynttilöiden sytyttäminen yksi kerrallaan on vahva symboli: pimeyden keskelle syttyy valo, joka kasvaa kohti jouluaamua.
Kristillisessä perheessä adventtiaikaa voidaan viettää lukemalla Raamattua päivittäin, rukoilemalla yhdessä iltaisin tai osallistumalla Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksiin, jotka ovat suomalaisessa kristillisyydessä muodostuneet lähes sakramentaaliseksi kokemukseksi. Niissä laulettu teologia opettaa meitä ymmärtämään joulun sanomaa tunteen tasolla.
Joulunvietto kristillisillä perinteillä
Kuinka sitten tuoda Raamatun sanoma käytännön joulunviettoon? Kristilliset perinteet eivät ole itsetarkoitus, vaan välineitä, jotka auttavat meitä keskittymään olennaiseen. Tässä muutamia tapoja rakentaa joulu kallioperustalle:
Jouluevankeliumi juhlan keskipisteenä
Monissa kodeissa on tapana, että ennen joulupöytään istumista tai lahjojen jakamista luetaan jouluevankeliumi (Luuk. 2:1–20). Se on hetki, jolloin hälinä lakkaa. Isä, äiti tai joku lapsista lukee ääneen sanat: ”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn…” Tämä yksinkertainen teko pyhittää kodin. Se muistuttaa, miksi olemme koolla. Se asettaa maalliset lahjat oikeaan mittasuhteeseen suhteessa suurimpaan lahjaan, Jeesukseen.
Joulukirkko
Jouluyön messu tai jouluaamun jumalanpalvelus on kristillisen joulun huipentuma. Siirtyminen kotoa kirkkoon, usein hämärässä tai pimeässä, on fyysinen matka, joka symboloi paimenten matkaa Betlehemiin. Kirkossa koemme yhteyttä muihin kristittyihin. Emme vietä joulua yksin, vaan osana maailmanlaajuista Jumalan perhettä. Ehtoollispöydässä eukaristialla joulun lapsi on todellisesti läsnä.
Lahjat armon symbolina
Kristitty ei tuomitse lahjojen antamista, mutta näkee niissä syvemmän merkityksen. Lahjat muistuttavat meitä Itämaan tietäjistä, jotka toivat Jeesukselle kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Vielä syvemmin ne muistuttavat siitä, että pelastus on lahja. Sitä ei voi ansaita, se vain otetaan vastaan. Kun annamme lahjan lähimmäiselle, heijastamme Jumalan anteliaisuutta. Kristilliseen perinteeseen kuuluu vahvasti myös aineettomat lahjat tai lahjoitukset hyväntekeväisyyteen (esim. Toisenlainen Lahja). Tämä on konkreettista lähimmäisenrakkautta.
Valo pimeydessä
Joulukuusen kynttilät ja ikkunoilla palavat tähdet eivät ole vain koristeita. Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo” (Joh. 8:12). Jokainen sytytetty kynttilä on rukous ja todistus siitä, että pimeys ei ole voittanut. Joulukuusi itsessään, ikivihreänä puuna, symboloi iankaikkista elämää, jonka Kristus meille toi.
Joulu on armon ja rauhan juhla – ei suorittamisen
Monet kristitytkin kamppailevat ns. ”Martta-syndrooman” kanssa (viitaten Raamatun kertomukseen Martasta ja Mariasta). Haluamme palvella, siivota ja laittaa ruokaa niin, että uuvumme. Joulun sanoma on kuitenkin enemmän Marian asennetta: Jeesuksen jalkojen juuressa istumista ja kuuntelemista.
Jos joulusiivous jää tekemättä tai laatikot palavat pohjaan, joulu tulee silti. Jeesus ei synny täydelliseen kotiin, vaan sydämeen, joka tarvitsee häntä. Kristillinen joulunvietto onkin armollisuutta itseä ja muita kohtaan. Se on luvan antamista lepoon. Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä luomistyöstään; meidänkin on lupa levätä Jeesuksen syntymäjuhlan äärellä.
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)
Tämä kutsu on voimassa erityisesti jouluna. Jos jouluun liittyy surua, yksinäisyyttä tai perheriitoja, kristillinen sanoma tuo toivoa juuri siihen kipuun. Jeesus syntyi rikkinäiseen maailmaan, keskelle epävarmuutta. Hän kestää meidän epätäydellisen joulumme.
Joulusta arkeen – valo, joka jää
Kun kynttilät sammuvat ja kuusi kannetaan ulos, mitä jää jäljelle? Kristillinen joulunvietto ei pääty tapaninpäivään. Joulun sanoma on ”Immanuel” – Jumala meidän kanssamme (Matt. 1:23). Se tarkoittaa, että Jumala on kanssamme myös tammikuun harmaudessa ja arjen haasteissa.
Joulun tarkoitus on muuttaa meitä. Kun olemme kohdanneet Vapahtajan seimellä, emme voi palata entisellään takaisin – aivan kuten tietäjät palasivat kotiinsa ”toista tietä” (Matt. 2:12). Me viemme joulun valoa, rauhaa ja hyvää tahtoa eteenpäin työpaikoille, kouluihin ja naapurustoihin.
Kristillinen joulunvietto on kutsu yksinkertaisuuteen ja syvyyteen. Se on kutsu kääntää katse pois kauppojen näyteikkunoista kohti taivasta ja kohti lähimmäistä. Se on kutsu pysähtyä ihmettelemään sitä käsittämätöntä rakkautta, joka sai Kaikkivaltiaan tulemaan pieneksi, avuttomaksi lapseksi meidän vuoksemme.
Tänä jouluna, kun sytytät kynttilän tai kuuntelet tuttua virttä, anna itsellesi lupa vain olla. Sinun ei tarvitse suorittaa joulua. Kristus on jo tehnyt kaiken valmiiksi.
Hyvää, siunattua ja rauhallista Vapahtajan syntymäjuhlaa.
Lue lisää joulun ytimestä
Joulunvietto on muutakin kuin tunnelmaa – sen ydin on väkevässä teologiassa. Haluatko ymmärtää syvemmin, miksi joulua kutsutaan ilosanomaksi ja mitä se merkitsee ihmiskunnalle?
👉 Siirry seuraavaan artikkeliin: Evankeliumi joulun ytimessä – kun Sana tuli lihaksi