Päivän teksti
Jerusalemin rangaistus
Hän huusi kovalla äänellä, ja minä kuulin hänen sanovan näin: »Tulkaa, te, jotka panette toimeen tämän kaupungin rangaistuksen! Kullakin olkoon kädessään tuhoase.» Siinä samassa tuli kuusi miestä Yläportilta, siltä joka on pohjoiseen, ja kullakin oli kädessään tuhoava ase. Heidän keskellään oli pellavapukuinen mies, jolla oli vyössään kirjoitusvälineet. He tulivat sisään ja asettuivat pronssialttarin vierelle.
Silloin Israelin Jumalan kirkkaus kohosi kerubien yltä, missä se oli siihen saakka ollut, ja siirtyi temppelin oven kohdalle. Herra huusi pellavapukuiselle miehelle, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään, ja sanoi hänelle: »Kulje Jerusalemin halki, koko kaupungin läpi laidasta laitaan, ja tee merkki kaikkien niiden otsaan, jotka huokaavat ja valittavat kaupungissa tehtävien iljettävyyksien tähden.» Sitten kuulin hänen sanovan toisille miehille: »Kulkekaa hänen perässään kaupungin halki ja tappakaa säälittä, ketään säästämättä. Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, mutta älkää kajotko kehenkään, jolla on merkki. Aloittakaa minun temppelistäni.» Niin he aloittivat kansan vanhimmista, jotka olivat temppelin edustalla. Hän sanoi sitten miehille: »Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä.»
Kun he olivat lähteneet surmatyöhönsä, jäin minä yksin paikalle. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin: »Voi, Herra! Aiotko tuhota kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä, kun vihassasi näin lyöt Jerusalemia?» Hän vastasi: »Israelin ja Juudan synti on suuri, hyvin suuri. Maa on veren tahraama, ja Jerusalemissa poljetaan oikeutta. He sanovat: ’Herra on hylännyt maamme, ei Herra meistä välitä.’ Niinpä en minäkään sääli enkä säästä. Minä rankaisen heitä heidän tekojensa mukaan.» Silloin saapui pellavapukuinen mies, se, jolla oli kirjoitusvälineet vyössään, ja hän ilmoitti: »Olen tehnyt sen minkä käskit.»
Herran kirkkaus poistuu Jerusalemista
Ja tämän minä näin: Kerubien päiden yllä oli kaartuva levy, ja sen yläpuolella näkyi jokin, mikä hohti kuin safiiri ja oli muodoltaan ikään kuin valtaistuin. Sieltä tuli pellavapukuiselle miehelle käsky: »Mene kerubien alle pyörien väliin ja ota käsiesi täydeltä palavia hiiliä. Ota ne kerubien välistä ja sirottele pitkin kaupunkia.» Minun katsellessani mies lähti.
Kerubit seisoivat temppelin oikealla puolella, kun mies meni niiden väliin. Sisempi esipiha peittyi pilveen, ja Herran kirkkaus kohosi kerubien yläpuolelta ja siirtyi temppelin ovelle. Pilvi täytti koko rakennuksen, ja esipiha tulvehti Herran kirkkauden hohdetta. Ulompaan esipihaan saakka kuului kerubien siipien kohina, mahtavana kuin kaikkivaltiaan Jumalan ääni.
Kun hän käski pellavapukuisen miehen ottaa tulta pyörien välistä, kerubijoukon keskeltä, tämä meni ja seisahtui pyörän viereen. Yksi kerubeista ojensi toisten välistä kätensä tuleen, joka oli joukon keskellä, otti hiiliä ja antoi ne pellavapukuisen miehen käsiin. Mies otti hiilet ja lähti. Minä näin, että kerubeilla oli siipiensä alla ikään kuin ihmisen kädet.
Ja tämän minä näin: Kerubien vieressä oli neljä pyörää, yksi kunkin kerubin kohdalla, ja ne pyörät välkehtivät kuin krysoliitti. Kaikki neljä olivat samanlaisia, niissä jokaisessa oli kuin kaksi pyörää ristikkäin. Kulkiessaan ne liikkuivat neljään suuntaan, eikä niiden tarvinnut kääntyä. Ne menivät sinne, minne kerubien kasvot osoittivat, eivätkä ne kääntyneet kulkiessaan.
Koko kerubien ruumis ja niiden selkä, kädet ja siivet välkehtivät kauttaaltaan valoa, samoin niiden neljä pyörää. Minä kuulin, että pyöristä käytettiin nimeä »galgal». Kullakin kerubilla oli neljät kasvot. Yhdet niistä olivat kerubin kasvot, yhdet olivat ihmisen kasvot, yhdet leijonan ja yhdet kotkan kasvot. Kerubit – samat olennot, jotka olin Kebarjoen rannalla nähnyt – kohosivat ilmaan, ja kun ne liikkuivat, liikkuivat pyörät niiden vierellä, ja kun ne nostivat siipensä kohotakseen ilmaan, pyörät seurasivat mukana. Kun ne pysähtyivät, pysähtyivät pyörätkin, ja kun ne kohosivat ilmaan, kohosivat pyörät niiden kanssa, sillä pyöriä liikutti sama henki.
Herran kirkkaus lähti temppelin ovelta ja asettui kerubien ylle, ja kerubit nostivat siipensä ja kohosivat ilmaan. Näin ne lähtivät edestäni, ja pyörät seurasivat niiden vierellä. Ne pysähtyivät temppelin itäiselle portille, ja niiden yläpuolella oli Israelin Jumalan kirkkaus. Ne olivat samat olennot, jotka Kebarjoen rannalla olin nähnyt Israelin Jumalan valtaistuimen alla, ja minä näin, että ne olivat kerubeja. Niillä oli kullakin neljät kasvot, ja jokaisella oli neljä siipeä ja kunkin siiven alla ikään kuin ihmiskäsi. Ne olivat kasvoiltaan samanlaiset kuin ne olennot, jotka olin Kebarjoen rannalla nähnyt. Kukin niistä kulki kasvojen osoittamaan suuntaan.
Tuomio ja lupaus
Henki nosti minut ilmaan ja vei minut temppelin itäportille, sille portille, joka antaa itään päin. Porttikäytävässä oli kaksikymmentäviisi miestä, ja minä näin heidän joukossaan Jaasanjan, Asurin pojan, ja Pelatjan, Benajan pojan, jotka olivat kansan johtomiehiä. Herra sanoi minulle: »Ihminen, tässä ovat ne kaupungin miehet, jotka punovat juonia ja antavat vääriä neuvoja. He sanovat: ’Miksi rakentaa, miksi varustaa? Me olemme turvassa kuin liha padassa.’ Sen tähden ennusta heitä vastaan, ennusta, ihminen.»
Silloin minuun tuli Herran henki, ja Herra käski minun sanoa israelilaisille: »Näin sanoo Herra: Minä tunnen teidän puheenne, minä tiedän, mitä teidän mielessänne liikkuu. Teidän on syy, kun kaupungin asukkaita surmataan joukoittain, teidän tähtenne kadut täyttyvät kaatuneista. Tämän vuoksi sanoo Herra Jumala: Ne, jotka muurienne sisällä surmataan, ovat liha, ja kaupunkinne on pata, mutta teidät minä vien täältä pois. Miekkaa te pelkäätte, ja miekan minä teitä vastaan nostan – näin sanoo Herra Jumala. Minä vien teidät muurienne keskeltä, minä luovutan teidät muukalaisten käsiin ja panen tuomionne täytäntöön. Te kaadutte miekkaan, Israelin rajalla minä toteutan teidän rangaistuksenne, teen teille tiettäväksi, että minä olen Herra. Ei tästä kaupungista ole teille padaksi, jossa olisitte turvassa kuin liha. Israelin rajalla minä panen teidän tuomionne täytäntöön, teen teille tiettäväksi, että minä olen Herra. Te ette seuranneet minun säädöksiäni, te ette noudattaneet tahtoani, vaan elitte niin kuin naapurikansanne elävät.»
Minun puhuessani Pelatja, Benajan poika, kuoli. Minä lankesin kasvoilleni ja huusin suureen ääneen: »Voi, Herra! Aiotko hävittää kaikki, jotka Israelista vielä ovat jäljellä?»
Silloin minä sain Herralta sanan:
»Ihminen, kuule tämä, sinä ja veljesi, sinun sukulaisesi ja koko Israelin kansa, te kaikki, joista Jerusalemin asukkaat sanovat: ’Olkoot siellä, etäällä Herrasta, meille tämä maa on annettu perinnöksi.’ Sen tähden sano: ’Näin sanoo Herra Jumala: Minä olen siirtänyt heidät kauas toisten kansojen sekaan, olen hajottanut heidät moniin maihin, mutta minne ovatkin joutuneet, he ovat sentään voineet palvella minua.’ Sen tähden sano: ’Näin sanoo Herra Jumala: Minä kokoan teidät kansojen seasta, minä kerään teidät maista, joihin olette hajallenne joutuneet, ja annan teille Israelin maan.’
»He palaavat sinne ja poistavat kaikki sen iljetykset, kaikki kauhistavat epäjumalankuvat. Minä annan heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden hengen, minä otan heidän rinnastaan kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Niin he seuraavat minun säädöksiäni, he ottavat varteen minun käskyni ja elävät niiden mukaan. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. Mutta nuo, jotka palvovat iljettäviä patsaitaan ja kauhistuttavia kuviaan, saavat minulta omien tekojensa mukaan. Näin sanoo Herra Jumala.»
Kerubit nostivat siipensä. Pyörät seurasivat kerubien vierellä, ja kerubien päiden yllä hohti Israelin Jumalan kirkkaus. Herran kirkkaus kohosi kaupungin keskeltä ja siirtyi vuorelle, joka on kaupungista itään. Henki nosti minut ilmaan ja toi minut Kaldeaan pakkosiirtolaisten luo; tämä tapahtui näyssä, Jumalan hengen voimasta. Niin sitten heräsin, ja silmistäni kaikkosi näky, jonka olin nähnyt. Minä kerroin pakkosiirtolaisille kaiken sen, minkä Jumala minulle oli ilmoittanut.
Profeetta on merkki Jerusalemille
Minulle tuli tämä Herran sana: »Ihminen, sinä asut uppiniskaisen kansan parissa. Vaikka heillä on silmät, he eivät näe, vaikka heillä on korvat, he eivät kuule, sillä he ovat uppiniskaista kansaa. Ihminen, kokoa sinä tavarasi, niin kuin pakkosiirtolainen kokoaa, päiväsaikaan ja heidän nähtensä, ja lähde pois. Lähde asunnostasi kuin pakkosiirtolainen, siirry heidän nähtensä muualle asumaan. Kenties he silloin huomaavat, miten uppiniskaista kansaa he ovat. Vie tavarasi ulos niin kuin pakkosiirtolaiset vievät, päiväsaikaan ja heidän nähtensä, ja illalla, heidän nähtensä, lähde. Lähde matkaan niin kuin pakkosiirtolainen. Revi heidän nähtensä seinään aukko ja mene tavaroinesi siitä ulos. Nosta kantamuksesi heidän nähtensä harteillesi ja vie se ulos pimeän aikaan. Sinun tulee peittää kasvosi, niin ettet näe maata jonka jätät. Minä panen sinut merkiksi Israelin kansalle.»
Minä tein niin kuin Herra oli minua käskenyt. Vein päivällä tavarani ulos niin kuin pakkosiirtolainen vie tavaransa, illalla revin käsin seinään aukon, ja kun pimeä tuli, menin tavaroineni siitä ulos ja nostin kantamukseni heidän nähtensä harteilleni.
Aamulla tuli minulle tämä Herran sana:
»Ihminen, ovathan israelilaiset, nuo niskoittelijat, kysyneet sinulta, mitä teet? Sano heille: ’Näin sanoo Herra Jumala: Tämä ennustus on osoitettu ruhtinaalle, joka hallitsee Jerusalemissa, ja kaupungin kaikille israelilaisille.’ Sano heille: ’Minä olen teille merkki. Niin kuin minä tein, niin tehdään Jerusalemin asukkaille. Heidät vangitaan ja viedään pakkosiirtolaisuuteen, ja ruhtinas on heidän joukossaan. Kun pimeä tulee, hänkin nostaa kantamuksensa harteilleen ja lähtee. He repivät muuria päästäkseen taakkoineen siitä läpi, ja ruhtinas peittää kasvonsa, jotta ei näkisi maataan.’
»Minä levitän verkkoni hänen ylleen, ja hän takertuu pyydykseeni. Minä vien hänet Babyloniaan, kaldealaisten maahan, ja siellä hän kuolee, sitä maata lainkaan näkemättä. Kaikki, jotka ovat häntä puolustaneet, hänen seuralaisensa ja sotilaansa, minä hajotan maailman tuuliin, ja minä nostan miekan ajamaan heitä takaa. He tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä hajotan heidät toisten kansojen sekaan, kun sirotan heidät erilleen muihin maihin. Mutta muutamat heistä minä säästän. Heidät minä pelastan miekalta, nälältä ja rutolta, jotta he kertoisivat inhottavista teoistaan kansoille, joiden keskeen ovat joutuneet. Näin tulee julki, että minä olen Herra.»
Herran sana on käyvä toteen
Minulle tuli tämä Herran sana: »Ihminen, syö ruokasi vavisten, juo juomasi ahdistus ja kauhu kasvoillasi. Sano maanmiehillesi tämä Herran Jumalan sana: ’Näin käy Jerusalemin asukkaiden ja Israelin maan. Vavisten he syövät ruokansa, kauhun vallassa he juovat juotavansa. Perin pohjin hävitetään heidän maansa sen asukkaiden veritekojen tähden. Asutut kaupungit revitään hajalle, ja maa tyhjenee väestä. Silloin te tulette tietämään, että minä olen Herra.’»
Ja minulle tuli tämä Herran sana: »Ihminen, mitä puhutaankaan Israelin maassa! Siellä on tullut sananparreksi: ’Aika kuluu, näky unohtuu.’ Sen tähden sano heille: ’Näin sanoo Herra Jumala: Minä teen lopun tästä sananparresta, sitä ei Israelissa enää lausuta.’ Sano sinä heille toisin: ’Aika tulee, näky käy toteen.’ Enää ei Israelissa nähdä näkyä, joka ei toteudu, ei ennusmerkkiä, joka ei täyty. Minä, Herra, puhun, ja minkä puhun, se toteutuu, se ei enää viivy. Vielä teidän aikananne, te niskoittelijat, minä toteutan sen minkä teille puhun. Näin sanoo Herra Jumala.»
Ja minulle tuli tämä Herran sana: »Ihminen, kuule, mitä israelilaiset sanovat: ’Kaukana meistä ovat tuon miehen näyt, hän ennustaa etäisistä ajoista.’ Sen tähden sano heille: ’Näin sanoo Herra Jumala: Yhdenkään sanani täytäntöönpano ei viivy. Minkä puhun, se toteutuu. Näin sanoo Herra Jumala.’»
Facebook-ryhmä
Päivän materiaali tulee myös omaan Facebook-ryhmäänsä. Keskustellaan yhdessä!
Liity mukaan Facebook-ryhmään tämän linkin kautta.
Livekirkko
Tämä päivittäinen katkelmajaottelu on Livekirkko ry:n raamatunlukuohjelmasta, jonka perusteella luemme Raamatun kronologisesti kannesta kanteen vuoden aikana.
Meillä on evankeliumi tehtävänä. Livekirkko tarjoaa kristillistä sisältöä ihmisille siellä, missä he ovat.
Raamatunkäännös vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan. Tekijänoikeudet kirkon keskusrahasto.